Hokki haki revanssin murskalukemin
Hokki otti keskiviikko-illan ottelussa revanssin AIK/Laser HT:sta murskalukemin 9–0 (4–0, 1–0, 4–0). Hokilta pisteille pääsi peräti 15 pelaajaa ja maalinteossa onnistui yhdeksän eri pelaajaa.
Keskiviikkoisen paikalliskamppailun voitto ratkesi Hokille käytännössä jo avauserässä. Niko Saarenpää, Martins Vitolins, Tommi Klemetti ja Jarkko Heikkinen veivät osumillaan kajaanilaiset neljän maalin karkumatkalle ajassa 12.24.
– Saimme hyvän alun otteluun, ehkä kaverilla oli vähän bussijalat siihen alkuun. Saimme tällä kertaa myös tulosta, olemme monesti aloittaneet pelejä hyvin, mutta tulosta ei ole maalien muodossa tullut, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen toteaa.
– Ensimmäinen erä oli todella hyvä ja lähdimme siitä, että olemme siinä vahvoja, Niiranen jatkaa.
Toisessa erässä Oscar Leppänen vei johdon viiteen maaliin ja päätöserässä Peter Gápa, Erno Räisänen, Roberts Locans ja Niki Huovinen viimeistelivät murskalukemat 9–0.
– Toisessa erässä meillä oli vähän vaikeuksia, vastustaja paransi peliään siihen paljon. Viimeiseen erään lähdimme kuitenkin 5–0-johdossa ja siitä häviää hyvin harvoin. Olen erittäin tyytyväinen meidän pelaamiseen, saimme laajalla rintamalla ratkaisuja ja meidän puolustus pelasi todella hyvin. Myös ylivoimalla saimme vähän valoa näkyviin.
– Viimeisessä erässä saimme kierrätettyä meidän nuoria pelaajia vastuullisilla paikoilla.

Niko Saarenpää avasi Hokin maalihanat keskiviikkona. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Maalit:
2.53 1–0 Saarenpää (Leppänen, Niemelä) YV VoM
4.57 2–0 Vitolins (Korhonen, H. Klemetti)
9.21 3–0 T. Klemetti (Kokkonen, Gápa)
12.24 4–0 Heikkinen (H. Klemetti, Korhonen)
35.21 5–0 Leppänen (Saarenpää, Locans) YV
47.38 6–0 Gápa (T. Klemetti, Liulchuk)
55.18 7–0 Räisänen (Niskanen)
55.27 8–0 Locans (Saarenpää, Huovinen)
56.19 9–0 Huovinen
Torjunnat:
Severi Kinnunen 6+14+5=25
Niko Palsola 13+0+0=13 (vaihto 12.24 4–0)
Verneri Miettinen 4+11+16=31
Jäähyt:
Hokki 4x2min
AIK/Laser HT 4x2min
Yleisöä: 465
Seuraavat ottelut:
La 18.11.2017 Hokki–Hunters klo 18.30
La 25.11.2017 Pyry–Hokki klo 17.00
Su 26.11.2017 KOOVEE–Hokki klo 17.00