Hokki haluaa määrätä kotikaukalossa temmon heti ottelun alusta
Kajaanin Hokin ottelut jatkuvat lauantaina kotiottelulla Järvenpään Haukkoja vastaan. Haukat on sarjassa sijalla 13, ja joukkue on saalistanut yhdeksästä pelistä yhdeksän pistettä.
– Haukat on hyvin luisteleva joukkue. He ovat saaneet uusia nuoria pelaajia joukkueeseen täksi kaudeksi ja he ovat fyysisesti paljon viime kauden joukkuetta parempia, Hokin valmentaja Pasi Häkkinen arvioi.
Viidestä pelaamastaan vierasottelusta järvenpääläisjoukkue on voittanut yhden, kun Laser HT kaatui lokakuun alussa luvuin 5–0.
– Heidän isoimmat ongelmat ovat puolustuspelissä, jonne meidän täytyy saada painetta, Häkkinen linjaa.
Lauantain ottelu on Hokille kauden neljäs kotiottelu. Aiemmista kolmesta ottelusta joukkue on kerännyt täydet yhdeksän pistettä.
– Kotona pitää tietysti näkyä se, että me olemme kotikaukalossa ja me olemme se joukkue, joka määrää pelin temmon heti ottelun alusta lähtien.

Jesse Niskasen palaa Hokin kokoonpanoon. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Niiranen poissa viikonlopun otteluista
Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen on sivussa viikonlopun otteluista henkilökohtaisten syiden vuoksi. Valmennusvastuun kantaa Pasi Häkkinen.
Hokin kokoonpanosta puuttuvat myös loukkaantuneet Jussi Vikholm, Markus Still, Teemu Kemppainen ja Henri Kyllönen.
Lisäksi Jesperi Viikilä on sivussa kymppitilin täyttymisen vuoksi. Positiivisia uutisia sairastuvalta tuo Jesse Niskasen paluu kokoonpanoon.
Juho-Ville Kyllönen ja Miko Kilpeläinen pelaavat lauantaina Hokin A-nuorten mukana.
Viikonlopun ottelut:
La 27.10. klo 19.00 Hokki–Haukat
Su 28.10. klo 17.00 S-Kiekko–Hokki