Hokki Hermeksen vieraaksi

Mestiksen sarjakärkenä kahdeksan ottelun voittoputkessa kulkeva Hokki matkaa perjantaina Kokkolaan, missä joukkue kohtaa Hermeksen. 

Hokki ja Hermes kohtasivat toisensa kahdesti harjoituskaudella, tasaten voitot keskenään 1-1. Ensin Hokki haki 4-6-vierasvoiton Kokkolasta, mutta Hermes vastasi 3-4-vierasvoitolla. Hokki on tässä vaiheessa kautta sarjan piikkipaikalla, kun taas Hermes on yhdeksännellä sijalla. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen odottaa Hermekseltä vahvaa paineistusta.

— Treeniotteluissa, niin Kokkolassa kuin Kajaanissa he pyrkivät paineistamaan vahvasti. Meidän täytyy päästä sieltä paineen alta pois ja luonnollisesti mahdollisimman vähän härsiä kiekolla samalla, etteivät he pääsisi riistoihin tai muihin vastaaviin tilanteisiin. Paineen purkamisen osalta pitää olla parasta A-luokkaa, kommentoi Laukkanen.

Hokin loukkaantumistilanne on parantumaan päin, kun pari edellistä viikkoa huilannut Joni Piipponen on mahdollisesti pelikunnossa jo Hermestä vastaan.

— Näillä näkymin Piipponen saadaan pelaamaan, hänen osaltaan on hyvä tilanne. Heikki Klemetti sen sijaan jatkaa sairaslistalla. Jarkko Harjula sen sijaan lähtee hakemaan miesten pelien tuntumaa tänä viikonloppuna IPK:n riveistä. Muista meidän pelaajista Vittaniemi on jo siellä pelaamassa. Harjulan paluu meidän mukaamme lähestyy päivä päivältä, arvioi Hokki-luotsi.

Hokki pyrkii venyttämään voittoputkensa yhdeksään peliin.

Hokki pyrkii venyttämään voittoputkensa yhdeksään peliin.

Hermes-Hokki Kokkolan jäähallissa perjantaina 16.10 kello 18.30.