Hokki-ikoni Jarkko Heikkinen jatkaa uraansa

Kajaanin Hokki on solminut jatkosopimuksen puolustaja Jarkko Heikkisen kanssa. Syyskuussa alkava kausi on Hokki-ikonille jo 17. peräkkäinen linnapaidassa.

35-vuotiaan Jarkko Heikkisen pitkä ura saa jatkoa myös ensi kaudella. Kevättä 2009 lukuunottamatta koko aikuisuransa Hokkia edustanut Heikkinen on kirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen kajaanilaisjoukkueen kanssa.

– Heikkinen tuo puolustukseen kokemusta, suoritusjohtajuutta ja henkistä johtajuutta. Hän tulee olemaan myös ensi kaudella Hokin puolustuksen kivijalkoja, päävalmentaja Jari Laukkanen myhäilee seuraikonin jatkosopimusta.

Jarkko Heikkinen pelaa tulevalla kaudella linnapaidassa. Alkava kausi on Heikkiselle 17. peräkkäinen Hokissa.

Jarkko Heikkinen pelaa myös tulevalla kaudella Hokissa. Alkava kausi on Heikkiselle 17. peräkkäinen linnapaidassa.

Heikkinen on pelannut Mestis-urallaan 472 runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 63+157=220. Lisäksi SuPS-kasvatti on pelannut 69 pudotuspeliottelua tehoin 9+26=35.

Pitkästä urasta huolimatta Heikkinen ei kuitenkaan aio jäähdytellä. Heikkisen halu menestyä ja kuulua myös jatkossa Mestiksen parhaimmistoon sai Hokki-luotsi Laukkasen erittäin vakuuttuneeksi.

Käymissämme keskusteluissa tuli selvästi esille, että Heikkinen haluaa edelleen olla Mestiksen kärkipuolustajia, Laukkanen taustoittaa sopimuksen syntyä.

Päättyneellä kaudella Heikkinen pelasi kaikissa Hokin 56 runkosarjaottelussa sekä kaikissa 12 pudotuspeliottelussa. Lisäksi Heikkinen voitti pudotuspelien tehotilaston lukemalla +9, jonka lisäksi hän oli joukkueen 3. tehokkain pelaaja pudotuspeleissä.

Puolustus lähes valmiina kauteen

Heikkisen jatkosopimuksen myötä Hokilla on kasassa sopimukset kahden maalivahdin, seitsemän puolustajan ja seitsemän hyökkääjän kanssa.

– Saimme maalivahtiosaston ja puolustuksen kasaan hyvin nopealla aikataululla. Alakerta on tällä hetkellä kokonaisuudessaan sellaisessa muodossa, että voisimme sen puolesta tarvittaessa aloittaa jo sarjapelit. Mitään akuuttia tarvetta uusille puolustajille ei ole, Laukkanen summaa sopimustilannetta.

Jatkossa Hokki aikoo etsiä lähinnä hyökkääjiä, mutta myös uudet puolustuspään vahvistukset eivät ole poissuljettuja.

– Seuraavaksi siirretään katseet luonnollisesti hyökkääjiin. Kun olemme saaneet riittävästi hyökkääjiä kasaan, niin sitten pitää laskea käytettävissä olevat eurot ja katsoa, hankitaanko vielä puolustaja vai odotetaanko esimerkiksi elokuulle, kun Liigajoukkueet irrottavat sopimuspelaajia, Laukkanen valoittaa tilannetta.

Sopimustilanne 2.6.2014:

Maalivahdit (2):
Tuomas Tolonen (2015)
Antti Lehtonen (2015)

Puolustajat (7):
Ville Määttä (2015)
Ville Hyvärinen (2015)
Janne Pälve (laina 2015)
Risto Mattila (2015)
Aleksi Mäkelä (2015)
Ville Saukko (2015)
Jarkko Heikkinen (2015)

Hyökkääjät (7):
Riku Toivo (2015)
Miska Humaloja (2015)
Antti Kurkinen (2015)
Samu Pyykkönen (2015)
Heikki Klemetti (2015)
Markus Korkiakoski (2015)
Christoffer Seppelin (2015)