Hokki järjestää 2. erätauoilla rankkarikisan F-junioreille

Hokki Kainuu Oy järjestää kotiotteluiden toisilla erätauoilla Junnuhokin F1- ja F2-junioreille rankkarikisan. Kisa suoritetaan heti toisen erätauon jäänajon jälkeen.

Jokaisessa ottelussa mukana on neljä laukojaa ja maalivahti. Kaikilla laukojilla on kaksi laukausta ja jokaisesta ottelusta voittaja tai voittajat pääsevät jatkoon. Kauden lopussa Hokki palkitsee voittajan uudella mailalla.

Viime viikolla kilpailussa olivat mukana Hokin F1-junioreista Juuso KyllönenAkseli Vartio, Heikki Korhonen ja Aapo Kemppainen. Maalissa oli Julius Pieviläinen. Jatkoon etenivät kaksi maalia tehneet Vartio ja Kemppainen.

Jatkossa jää ajetaan ensin keskeltä, jotta jää ehtii kuivua ennen rankkarikisaa.

Kiinnostuitko jääkiekosta? Junnuhokki järjestää Luistelu- ja kiekkokoulun sunnuntaina 1. lokakuuta alkaen! Lisää tietoa Junnuhokin sivuilta.