Hokki jatkaa keskiviikkona harjoituspeli rupeamaa Joensuussa Jokipoikien vieraana
Hokki ja Jokipojat kohtaavat jo toistamiseen tämän kauden harjoituskaudella. Edellinen keskenäinen ottelu löytyy kahden viikon takaa, jolloin voitto ratkesi kajaanilaisten eduksi vasta voittomaalikisan jälkeen lukemin 4-3. Tämän ottelun jälkeen Hokki on kärsinyt niukat tappiot sekä JYP-Akatemialle, että Asplövenille. Päävalmentaja Petri Mattila oli kuitenkin ottelun alla varsin levollisin mielin.
-Asplöven-pelissä puolustettiin viisikkona ja yksilönä tosi hyvin ja löydettiin se tekemisen taso ja mitä se vaatii. Siitä on tärkeä vaan pitää huomennakin kiinni.
Mattilalla oli myös selkeästi selvillä millä osa-alueilla pitää parantaa, jotta voitto Joensuusta irtoaa.
-Kiekolliseen peliin täytyy saada rauhallisuutta lisää ja rauhallisuuden vastapainoksi myös pelirohkeutta. Joensuussa pelataan isossa kaukalossa ja jos me halutaan olla kuskin paikalla ottelussa, niin kiekkoa on uskallettava pitää jotta saadaan pitkiä hyökkäyksiä aikaan.
Kokoonpanossa ei tulla näkemään suuria muutoksia viime perjantaiseen Asplöven otteluun nähden, sillä ainoa varma poissaolija on Teemu Virtala. Ensiesiintymisen Hokki-paidassa tekee tiistaina ensimmäistä kertaa joukkueen mukana harjoitellut Teddy Da Costa.
Ottelu pelataan huomenna keskiviikkona kello 18.30 alkaen.