Hokki jatkaa vakuuttavaa menoa – kymmenen voittoa putkeen
Kajaanin Hokki venytti voittoputkensa kymmenen ottelun mittaiseksi. Sunnuntaina joukkue väänsi Riemusta täydet pisteet 2–4-vierasvoitolla.
– Olen onnellinen, että saimme kolme pistettä. Riemu oli hyvä ja he olivat koko ajan potkun meitä edellä. Tämä oli niitä iltoja, kun tuntuu, että olemme väsyneitä ja ajatus ei kulje, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.
– Maalivahti Tomi Rautio pelasti meidät. Hän piti meidät vaikeina hetkinä pystyssä, Hokki-luotsi kehaisee 46 torjunutta Rautiota.
Voiton myötä Hokki palasi Suomi-sarjan kärkisijalle tasapisteissä FPS:n kanssa. Kärkisijalla olevan joukkueen päänahka on haluttua tavaraa muiden keskuudessa.
– Juttelin vastustajan valmentajan kanssa ja hänen mukaansa he pelasivat kauden parhaan pelinsä. Muutama muukin on sanonut samaa. Me olemme sellainen joukkue, että jokainen vastustaja haluaa voittaa meidät. Se on selvästi huomattu viime aikoina, kun olemme pärjänneet ja on tullut menestystä.
Tulevalla viikolla Hokki pelaa vain yhden ottelun, vierasottelun Muik Hockeyta vastaan lauantaina.
– Olemme pelanneet nyt paljon pienellä ryhmällä. Huilataan nyt päivä tai kaksi jäiltä ja palataan sen jälkeen virkeänä askiin, Niiranen päättää.

Tomi Rautio venyi kiekon tielle 46 kertaa Riemua vastaan. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Riemu–Hokki 2–4 (1–2, 1–1, 0–1)
Maalit:
1.00 1–0 Pulliainen (Sallila, Rämä)
5.00 1–1 Räisänen (Martikainen, Kyllönen)
13.49 1–2 H. Klemetti (Viikilä, Niemelä)
21.46 2–2 Jääskeläinen (Kurvinen, Autio)
26.48 2–3 Leskinen (H. Klemetti, Leppänen) YV VoM
59.41 2–4 Mattila (Räisänen) AV TM
Torjunnat:
Petri Pitkänen 11+7+8=26
Tomi Rautio 17+17+12=46
Jäähyt:
Riemu 4x2min
Hokki 2x2min
Yleisöä: 110
Seuraavat ottelut:
La 24.11. klo 16.00 Muik Hockey–Hokki
Pe 30.11. klo 18.30 Hokki–Laser HT
La 01.12. klo 17.00 Hokki–Muik Hockey