Hokki jatkoi vakuuttavia esityksiään kotiavauksessaan

Kajaanin Hokin toinenkin harjoitusottelu toi linnapaidoille voiton, kun joukkue kaatoi RoKin kotonaan 8-0 (3-0, 3-0, 2-0). Seuraavana vastaan asettuu Sport keskiviikkona vieraissa.

Hokki sai otteluun loistavan alun, kun Markus Piispanen vei joukkueen johtoon 14 sekunnin pelin jälkeen. Miska Humaloja tuplasi joukkueen johdon, jonka jälkeen Niklas Näppi lisäsi vieraiden ahdinkoa ylivoimalla, tilanne ensimmäisen erän jälkeen 3-0.

Toisessa erässä isännät jatkoivat maalitehtailua, kun Michal Kristof vei kotijoukkueen 4-0 johtoon ylivoimalla. Reilua minuuttia myöhemmin Humaloja iski illan toisensa ja pari minuuttia myöhemmin tshekkilaituri Radim Valchar siirsi isännät tukevaan 6-0 -johtoon. Näistä lukemista siirryttiin myös toiselle erätauolle. Kolmannessa erässä Valchar lisäsi vielä kaksi maalia, tehden loppulukemiksi 8-0.

— Voittoa lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin, tyytyväisiä voidaan olla että tälläisessa maali-iloittelussa saatiin kaikki maalit kotijoukkueen nimiin. Tiistaihin verrattuna saatiin pidettyä energiatasot korkealla loppuun asti. Puolustuskin toimii, kuten kaksi maalia kahteen peliin kielii, iloitsee Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Debyyttinsä tehnyt Tuukka Smura ansaitsi valmentajan kiitokset pelattuaan nollapelin.

— Mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin Smura pääsi peliin kiinni. Kolmannessa erässä lepsuilun takia RoKi sai vaarallisia tekopaikkoja, jolloin hän oli mies paikallaan pitäen maalinsa puhtaana, kehuu Laukkanen.

Myös illan tehomiehenä toiminut Radim Valchar sai kehuja Laukkaselta. Valchar takoi taululle tehot 3+1.

— Kaiken kaikkiaan hyvä peli Valcharilta, vaikkei hän olekaan ollut kuin pari viikkoa joukkueen mukana. Uskon että nämä onnistumiset luo lisää onnistumisia tulevaisuuteen. Kolme maalia minä tahansa iltana on loistava suoritus, sanoo Laukkanen.

Seuraavan pelinsä Hokki pelaa ensi viikon keskiviikkona, kun joukkue matkaa Ylivieskaan kohtaamaan Sportin.

Miska Humaloja (vas.) iski tehot 2+1 RoKia vastaan.

Miska Humaloja (vas.) iski tehot 2+1 RoKia vastaan.

Ottelun tilastot

Hokki – RoKi 8-0 (3-0, 3-0, 2-0)

0:14 1-0 Piispanen (Mattila-Vittaniemi) VoM
14:49 2-0 Humaloja (Näppi-Korkiakoski)
17:48 3-0 Näppi (Siikaluoma-Humaloja)
23:39 4-0 Kristof (Piispanen-Valchar) YV
24:47 5-0 Humaloja (Seppelin-Piipponen)
27:03 6-0 Valchar (Piispanen-Kristof)
40:44 7-0 Valchar (Kristof)
56:24 8-0 Valchar

Torjunnat:
Tuukka Smura 6+6+7=19
Ville Närhi 3+13+11=27

Jäähyt:
Hokki 3x2min
RoKi 3x2min

Yleisöä: 317

Seuraava ottelu: Sport – Hokki ke 19.8. klo 18.30