Hokki joulutauolle toisena

Kajaanin Hokki makaa Mestiksen sarjataulukon toisena, kolmen pisteen päässä kärjessä olevasta Jukureista joulutauolle mentäessä. Kolmantena olevaan Jokipoikiin etumatkaa on 13 pisteen verran.

Kajaanin Hokki on Mestiksen toinen, kun kautta on pelattu kajaanilaisten osalta 28 ottelun verran ja joulutauko on alkanut. Hokilla on kolmen pisteen matka kärjessä olevaan Jukureihin ja linnapaidoilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Sarjan kolmantena olevaan Jokipoikiin eroa on saatu kasattua jo 13 pisteen verran. Maalierossa Hokki on 27 maalia plussan puolella 90 tehdyn ja 63 päästetyn maalin turvin. Maaottelutauon jälkeen kajaanilaiset ovat kasanneet itselleen mukavat 25 pistettä 39 tarjolla olleesta.

— Aikataulussa ollaan. Nyt meillä on pisteiden osalta tullut normaali tahti alun käsittämättömän riemukulun jälkeen. Siinä tuntui ettei tappiota tule oikein ketään vastaan ja aina pystyttiin kairaamaan ne pelit voitollisiksi. Marraskuun maaottelutauon jälkeen ollaan päästy kokolailla siihen normaaliin menoon kiinni, jossa tulee tappiota ja voittoja. Seuraava vaihe joukkueella on peleihin palatessa alkaa voittamaan riittävä määrä pelejä, arvioi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen joukkueensa alkukautta.

Aivan kaikkeen ei joukkueen valmennus ole kuitenkaan linnapaitojen pelaamisessa tyytyväinen. Esimerkiksi joukkueen kamppailupelaamisen taso ei miellytä päävalmentajaa.

— Mitä pidemmälle tämä syksy eteni niin sitä selkeämmin meidän puutteet pelaamisessa tuli esiin. Minun mielestä meidän pakisto pystyy vaikeanakin iltana suoriutumaan kohtalaisella tasolla, mutta hyökkääjien kamppailupelaamisessa on tosi paljon petrattavaa nopealla aikataululla. Mitä pidemmälle syksy eteni niin sitä paremmin se, ettei kamppailuissa pärjätä näkyi. Se hyökkääminen jäi todella vähäiseksi, kun ei pystytä pysymään kiekossa ja ei pystytä tekemään sitä peliä. Oli paljon pelejä, missä pystyttiin tasaviisikoin luomaan reilusti alle kymmenen maalintekopaikkaa. Hyvät jutut ja puutteet ovat tulleet tämän syksyn aikana hyvin valmennuksen tietoon ja niitä työstetään taas kun pelit jatkuu, jatkaa Laukkanen.

Tuukka Smura on pelannut vakuuttavan alkukauden. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Tuukka Smura on pelannut vakuuttavan alkukauden. (Kuva: Roosa Kurkinen)

”Tervepäisiä jätkiä”

Hokin alkukauden menestyksen on tiiviin viisikkopuolustuksen ja toimivan alivoimapelin lisäksi ollut viimeisenä lukkona toimineet maalivahdit Tuukka Smura ja Antti Lehtonen. Molempien maalivahtien torjuntaprosentit ovat hyvällä tasolla, Smuralla 91.67 ja Lehtosella 90.82. Lehtonen on päässyt alkukauden otteillaan pelaamaan Oulun Kärpissä liigaa kolmen ottelun verran. Hokin maalivahtivalmentaja Pasi Häkkinen on ollut tyytyväinen suojattiensa otteisiin.

— Molemmat maalivahdit on pelannut hyvin. Tiettyä tasaisuutta pyritään hakemaan, mutta sitä tulee enemmän kokemuksen kautta. Nuorena ne pelit ailahtelee paljon, maalivahtipeli on sellaista. Siinä tarvitsee niitä pelejä alle, että sitä tasaisuutta tulee. Molemmat on nuoria ja tervepäisiä jätkiä ja uskon että hyvä lopputulos saadaan aikaiseksi kun kevään puolelle mennään. Hyvää suorittamista molemmilta ja töitä tehdään sen eteen, että jätkät menee eteenpäin ja toivottavasti olen omalta osalta pystynyt auttamaan ainakin joissain asioissa. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti, kommentoi Häkkinen.

Kauteen lähtiessä maalivahdit olivat suhteellisen kokemattomia, sillä Antti Lehtosella oli allaan 53 Mestis-ottelua ja Tuukka Smuran osalta miesten pelit olivat rajoittuneet luukuvahdin rooliin KalPan paidassa.

— Kokonaisuutta ajatellen niin ei varmaan kukaan odottanut kauden käynnistyessä, että näin hyvin menee miten on mennyt. Normaalistihan maalivahdit ovat parhaimmillaan tuolla lähempänä 30 vuoden ikää, siihen asti tehdään työtä ja sitten korjataan hedelmät. Eihän se tietenkään ole kiellettyä korjata sitä hedelmää aiemmin.  Jätkät on tehnyt hyvin töitä ja saatu onnistumisia, jotka on poikinut lisää onnistumisia. Työntekoa pitää jatkaa samalla tavalla niin saadaan kevätpuolesta sellainen, mitä kaikki haluavat tästä, päättää Häkkinen.