Hokki joutui taipumaan HCK:n vieraana
Hokki hävisi lauantai-iltana käydyssä kamppailussa HCK:lle lukemin 5-1 (2-0,2-1,1-0).
Kajaanin Hokki lähti illan otteluun eilisen K-Vantaalle kärsityn kamppailun jälkeen sisuuntuneena. Kotijoukkue HCK oli kuitenkin jo ensimmäisessä erässä tyly isäntä ja ensimmäiselle tauolle lähdettiin kotijohdossa 2-0.
Hokki sai toiseen erään salama-alun, kun Riku Toivo kavensi lukemiksi 2-1, kun erää oli ehtinyt kulua ainoastaan 30 sekuntia. Esityön maaliin tekivät Teemu Virtala ja Arttu Heikkinen. HCK iski kuitenkin toisessa erässä vielä kahteen otteeseen ylivoimalla, ja viimeiseen erään Hokki lähti kolmen maalin takaa-ajoasemasta.
Viimeisessä erässä linnapaidat hakivat vielä hanakasti kavennusta, mutta Joel Lehtisen tekemä 5-1 osuma vajaa kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua päätti kirin.
Tappiosta huolimatta päävalmentaja Petri Mattila oli varsin tyytyväinen joukkueen tekemiseen.
– 5vs5 pelaaminen oli tänään kyllä hyvää. Pystyttiin luomaan kiekollisena tarvittava määrä maalipaikkoja voittoon asti. Laskin että maalipaikat meni meille 20-8, mutta emme vain saaneet kiekkoa reppuun. Vastustajan maalivahdilla oli tänään kyllä loistava ilta. Harvoin kuitenkaan pystyy 5-1 tappion jälkeen olemaan näin tyytyväinen joukkueen esitykseen. Joukkue oli kasannut eilisen huonon esityksen jälkeen itsensä ja oli yritteliäs ja taisteleva. Tänään sekään ei vaan riittänyt.
HCK iski illan ottelussa peräti kolme maalia ylivoimalla. Mattilan mukaan alivoima pelaaminen tuottaa tällä hetkellä todella paljon harmaita hiuksia.
– Kyllähän meidän alivoimapeli on tällä hetkellä suoraan sanottuna hirveää. Maanantaina on pakko viheltää peli poikki ja aloittaa sen treenaaminen ihan puhtaalta pöydältä.
Hokin pelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona, jolloin se saa vieraita Vaasasta. Hokki-Sport pelataan Kajaanin jäähallissa kello 18.30 alkaen.