Hokki kaatoi SaPKon voittolaukauskisassa

Kajaanin jäähallissa keskiviikkoiltana käydyssä kamppailussa Kajaanin Hokki kaatoi SaPKo:n Savonlinnasta lukemin 3-2vl (1-0,0-1,1-1,1-0).

Ottelun alku oli varsin hermostunut, eikä kumpikaan joukkue päässyt varsinaisesti vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Erän loppupuolella isäntäjoukkue kuitenkin löysi pelistä paremmin juonen ja se palkittiin, kun Timo Hiltunen (1+0) siirsi Hokin johtoon alivoimalla kun ensimmäistä erää oli jäljellä reilu minuutti.

Toisessa erässä SaPKo nosti oman pelinsä tasoa ja sai osittain Hokin kahden perättäisen jäähyn ansiosta otteen ottelusta.  Toisen erän ainokaisesta maalista vastasivatkin vierailijat, kun Mika Hyvärinen pääsi tuikkaamaan Aki Kivelän esityöstä tasoitusmaalin.

Ottelun päätöserän alkuun SaPKo tuli jälleen kovaa ja siirtyi Pekka Niemimaan läpiajosta tekemällä maalilla 1-2 johtoon. Hokki kuitenkin kiri jälleen rinnalle kapteeni Teemu Virtalan (1+0) maalilla. Vahvan esityön maaliin tekivät Riku Toivo (0+1) ja Arttu Heikkinen (0+1). Ottelun viimeisessä erässä eniten puhetta herättivät ottelun päätuomarit, joihin ei myöskään kotijoukkueen päävalmentaja Petri Mattila ollut tyytyväinen.

– Tänään taistelimme erittäin hyvin pelannutta SaPKo:a vastaan ja sen lisäksi tuntui että tuomaritkin olvati aika haastavassa osassa.

Tasavajaalla pelatussa jatkoerässä kotijoukkue oli selkeästi lähempänä maalintekoa. Lähimpänä maalintekoa olivat Arttu Niskakangas sekä Anssi Rantanen, jotka pääsivät yrittämään Virtalan esityöstä ottelun ratkaisua,mutta turhaan. Näin Kajaanissa siirryttiin tällä kaudella jo toistamiseen voittolaukauskisaan.

Voittolaukauskisa eteni neljänsiin laukojiin maalittomana, jolloin ottelun ratkaisijaksi nousi varsin kuumana ottelun aikana käynyt Teddy Da Costa.

– Pelasin tänään todella huonon pelin, mutta se ei enää merkitse kun voitimme kuitenkin ottelun. Maalivahtimme pelasi kyllä tänään hyvin, kehui Da Costa Hokin maalilla torjunutta Teemu Seppästä

– Kyllä meille päivän tärkein anti oli kaksi pistettä. Voitto kuitenkin tuo varsinkin tuonne koppiin sitä elämää, tiivisti Mattila ottelun annin.