Hokki kärsi jatkoaikatappion Jukureille
Kajaanin Hokki joutui taipumaan Mikkelin Jukureille jatkoajalle venyneessä ottelussa lukemin 2-3 (1-1,0-0,1-1,0-1).
Hokki sai otteluun unelma-alun, kun RoKista lainalla oleva Henri Fomin (1+0) huudatti kotiyleisöä vain vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Syöttöpisteet tähän 1-0 ylivoimamaaliin kirjauttivat Riku Toivo (0+1) ja Anssi Rantanen (0+1). Ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin tasatilanteessa 1-1,kun myös vierailijat osuivat ylivoimalla Mikko Laineen toimesta 11 sekuntia ennen erätaukosummeria.
Toisessa erässä Hokille tarjottiin reilusti ylivoima-aikaa, kun vierailijoiden Patrik Lostedt hölmöili itsensä ennenaikaiseen suihkuun ryntäyksestä. Tilanteessa ottavana osapuolena ollut Rantanen joutui paikattavaksi, mutta palasi kajaanilaisyleisön helpotukseksi vielä tositoimiin. Hokki ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa ja päätöserään lähdettiin tasalukemissa 1-1.
Päätöserään Jukurit tulivat ryminällä. Vierailijat onnistuivatkin ohittamaan Hokin maalilla 31 torjuntaa suorittaneen Teemu Seppäsen, kun erä oli ehtinyt vanheta vain vajaan minuutin. Hokki kuitenkin kuittasi Jukureiden johtomaalin nopeasti,kun vahvan ottelun pelannut Arttu Heikkinen (1+0) tasoitti pelin vain vajaat kaksi minuuttia edellisestä. Esityön tähän Heikkisen kauden kolmanteen osumaan teki Veli-Antti Leinonen. Loppuerä mentiin maaleitta ja näin molempien joukkueiden varmistettua yhden pisteen, lähdettiin lisäpisteelle hakemaan omistajaa jatkoajalta.
Jatkoaika kerkesi juuri yli puolenvälin, kun vierailijoiden Juho-Petteri Purolinna hiljensi maalillaan kajaanilaisyleisön. Näin kaksi pistettä matkasivat Jukureiden mukana Mikkeliin.
-Olihan se hieno ilta. Kaksi päivää rakennettiin tätä peliä ja sitä suunnitelmaa miten me tästä selvitään. Hienoa että saatiin Rovaniemeltä kolme hyökkääjää, sillä muuten olisimme joutuneet pelaamaan kolmella hyökkäyskentällisellä. Voin kyllä olla ylpeä joukkueesta, tiivisti Hokin päävalmentaja Petri Mattila loukkaantumisista kärsivän joukkueensa esitystä.
Vasta 19-vuotias laitahyökkääjä Heikki Klemetti sai Mattilalta erityiskehut.
-Pakko nostaa yksi pelaaja, eli Klemetin Heikki. Vaikka ei ole kaukalon isoin, niin alkoi ottamaan aikamoista taklausroolia ja söi kiekkoja. Oli minun mielestä sen ruumiillistuma, mitä sovittiin ennen peliä.
Hokki lähtee sille tarpeeseen tulevalle maajoukkuetauolle sarjataulukon kuudennelta sijalta.
-Maanantaina jatketaan taas harjoittelua ja toivottavasti saadaan sairastuvalta vähän miehiä takaisin, niin se helpottaa tätä hommaa taas jatkossa, päätti Mattila.
Hokin pelit jatkuvat perjantaina 15.11, kun se matkaa KooKoon vieraaksi Kouvolaan.