Hokki kärsi niukan tappion Sportille

Kajaanin Hokki joutui taipumaan kotonaan Vaasan Sportille lukemin 3-6(0-1,2-2,1-3). 

 

Vierasjoukkue Sport tuli otteluun edellisestä Kajaanin reissusta sisuuntuneena ja siirtyi ensimmäisessä erässä Marko Luomalan maalilla 0-1 johtoon.

Toisessa erässä Sport siirtyi jo kahden maalin karkumatkalle, ennen kuin Hokilta nousivat esiin tutut miehet. Ensin Anthony Guttig (1+1) kavensi ottelun puolivälissä lukemiksi 1-2, ja kaksi minuuttia ennen toisen erän loppua kapteeni Teemu Virtala tasoitti pelin Guttigin ja Arttu Niskakankaan esityöstä.

Kolmannen erän alkuun Hokki sai päälle kirivaihteen, joka tuottikin tulosta Timo Hiltusen tasoittaessa pelin 3-3. Hokki ei ehtinyt kuitenkaan nauttia tasoituksestaan kauan, sillä ainoastaan reilu kaksi minuuttia edellisestä ja Sportin Robert Nyholm viimeisteli ottelun voittomaaliksi jääneen 3-4 osuman ohi Seppäsen. Sport kaunisteli vielä lukuja kahteen otteeseen tyhjään maliin ja näin ottelun loppulukemiksi kirjattiin 3-6.

-Huono päivä meiltä. Neljä ensimmäistä maalia oli samanlaisia, kun tuossa alkusyksystä  jolloin oli hakusessa vielä tuo homma. Paljon olisimme pystyneet vaikuttamaan niihin neljään ensimmäiseen maaliin, pohti Hokin päävalmentaja Petri Mattila joukkueen esitystä pelin jälkeen.

Hokin pelit jatkuvat huomenna, kun se kohtaa vieraissa Joensuun Jokipojat. Ottelu alkaa klo 17.00