Hokki kasvatti liikevaihtoa ja teki voitollisen tuloksen tilikaudella 2018–2019
Kajaanin Hokin viime kausi sujui positiivisesti kaukalossa ja sen ulkopuolella. Hokki voitti Suomi-sarjan mestaruuden ja lisäksi yhtiö teki myös toisella tilikaudellaan positiivisen tuloksen. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen keskiviikkoiltana.
Hokki Kainuu Oy:n tilikauden 1.5.2018–30.4.2019 liikevaihto oli 524 904,36 euroa. Tilikauden tulos oli 3235,50 euroa plussalla.
Yhtiön ensimmäinen tilikausi 2017–2018 tuotti voittoa 2705,74 euroa. Liikevaihto oli tuolloin 395 503,05 euroa.
Hokki Kainuu Oy on osakkeenomistajalleen voittoa tavoittelematon yhtiö, joten tilikauden voittovarat siirretään seuraavalle tilikaudelle.
– Kausi venyi pitkälle, joten lipputuloja kertyi hyvin. Myös yritysmyynti onnistui erinomaisesti. Toisaalta meillä oli pitkiä pelimatkoja, jotka aiheuttivat kustannuksia. Tämä oli meille ensimmäinen täysi 12 kuukauden tilikausi, joten liikevaihto nousi ensimmäisestä tilikaudesta, Hokin puheenjohtaja Pasi Halonen kertoo tuloksen taustoja.
– Positiivisen tuloksen tekeminen on hyvä perusta lähteä Mestikseen, kun taloudellisia rasitteita ei ole. Tarkastelemme kuitenkin kuluja jatkossa erityisen tarkasti. Kiitos yhteistyökumppaneille ja katsojille, jotka ovat mahdollistaneet jääkiekon pelaamisen Kajaanissa.
Budjetti nousee 550 000 euroon
Tulevalla kaudella Hokin budjetti on 550 000 euroa. Taloudellisesti hyppäys Suomi-sarjasta Mestikseen ei ole iso, sillä organisaatio pyöritti viime kaudella toimintaa lähes Mestis-tason budjetilla.
– Pelaajabudjetti nousee Suomi-sarjasta, joka nostaa hieman myös kokonaisbudjettia. Hoidimme asiat ammattimaisesti jo Suomi-sarjassa, kun toimistolla oli kolme päätoimista ihmistä ja hoidimme pelaajille asiaankuuluvat varusteet ja korvaukset, Halonen sanoo.
Hokin otteluissa kaudella 2018–2019 kävi yhteensä 18 686 katsojaa. Runkosarjassa Hokin yleisökeskiarvo oli 581 katsojaa ja kevään ratkaisupeleissä keskiarvo nousi 894 katsojaan.
Eniten katsojia oli 5. välieräottelussa Hokki–FPS, jota seurasi peräti 1208 katsojaa.
Hokki Kainuu Oy:n taloustiedot
Liikevaihto:
2017–2018: 395 503,05 euroa
2018–2019: 524 904,36 euroa
Tilikauden tulos:
2017–2018: +2705,74 euroa
2018–2019: +3235,50 euroa

Hokki voitti Suomi-sarjan kaudella 2018–2019. (Kuva: Tuomas Juntunen)