Hokki käy kolmatta kertaa Jokipoikien kimppuun

Kajaanin Hokin ottelut jatkuvat perjantaina vierailulla Joensuuhun. Vastaan asettuu kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana Jokipojat. Kaksi aikaisempaa kohtaamista on päättynyt Jokipoikien voittoon.

Sunnuntaina Espoo Unitedin vieraana 2–6-voiton ottanut Kajaanin Hokki jatkaa otteluitaan perjantaina Jokipoikien vieraana. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti alkukauden aikana ja molemmilla kerroilla voitto on mennyt ärjypaidoille. Syyskuussa Kajaanissa käydyssä ottelussa Jokipojat voitti voittomaaleilla 3–4 ja lokakuussa pelatussa kohtaamisessa Joensuussa Jokipojat voitto 3–2.

— Kyllähän meidän keskinäiset ottelut on tasaisia maalin pelejä. Molemmat perustaa omaa peliään tiiviiseen viisikkopelaamiseen, joten kiekollisten ratkaisujen huolellisuus nousee itselle mieleen periksiantamattoman kamppailemisen lisäksi tärkeänä kun Jokipoikia vastaan lähdetään pelaamaan, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Mestiksen runkosarjassa kolmatta sijaa hallussa pitävä Jokipojat pelasi edellisen kerran keskiviikkona, jolloin RoKi kaatui kotonaan luvuin 2–4. Hokki sen sijaan ei keskiviikkona pelannut, vaan on saanut rauhassa harjoitella Espoo United -ottelusta lähtien.

— Olemme pyrkineet enemmän menemään hyvien asioiden pohjalta. Huomenna aamulla näytetään videolta pääosin niitä hyviä juttuja mitä oli näkyvissä sunnuntaina Espoon ottelussa. Niiden kautta lähdetään hakemaan sitä pelin jatkumoa. Selväähän on, että peli kehittyy kun saadaan toistettua niitä hyviä juttuja.

Viime viikonlopun ottelut väliin jättänyt Oscar Leppänen on palannut joukkueen vahvuuteen, joten Hokin sairastupa on tyhjä. Maalissa perjantaina aloittaa Tuukka Smura.

— Seppälän poistuttua muonavahvuudesta menevät pakkiparit uusiin muotoihin. Hyökkäysketjut säilytetään ennallaan, ellei mitään sairastumisia tule yön tai aamun aikana, Hokki-luotsi päättää.

Risto Mattila alusti kaksi osumaa edellisessä Jokipojat-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Risto Mattila alusti kaksi osumaa edellisessä Jokipojat-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Jokipojat-Hokki pe 9.12 kello 18.30
Hokki-JYP-Akatemia la 10.12 kello 17.00