Hokki käy neljättä kertaa RoKin kimppuun

Lauantaina Espoo Unitedin kaatanut Kajaanin Hokki palaa tositoimiin keskiviikkona, kun RoKi saapuu Kajaaniin. Ottelu on kauden neljäs Pohjois-Suomen derby, voittojen ollessa aiemmissa kohtaamisissa Hokille 2-1.

Kajaanin Hokki aloittaa kolmen ottelun viikon kohtaamalla RoKin keskiviikkona kotonaan. Ottelu on joukkueiden neljäs keskinäinen kuluvan kauden aikana. Kolmesta aiemmasta ottelusta voitot ovat kajaanilaisille 2-1.

— Edessä on taas maalin peli, niin kuin meillä on kaikki keskinäiset olleet. Edellisestä kohtaamisesta ei ole pitkä aika, joten vastustaja on pelaajille aika tuttu, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

— Olemme puolustaneet ihan hyvin viime aikoina, mutta omiin on päästetty liikaa maaleja. Viimeiseen kolmeen kotiotteluun vastustaja on tehnyt 10 maalia ja sitä lukumäärää pitää saada pienemmäksi, että voimme lähteä tekemään hyvää hyökkäämistä ja pelaamaan tuloksesta.

Edellisen joukkueiden kohtaamisen Hokki voitti 2–3 joulukuun puolivälissä Rovaniemellä. Sen ottelun pelaamisessa Hokki-luotsi näki paljon hyvää.

— Edellisessä pelissä oli paljon hyvää. Se oli kokonaisuutena melko ehjä 60 minuuttinen, siinä oli paljon hyvää niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Huomisen ottelun taktiikan myyminen kulkee niiden hyvien juttujen, mitä tehtiin joulukuussa Rovaniemellä, kautta, Laukkanen kertoo.

Edellisen kohtaamisen jälkeen RoKi on pelannut viisi ottelua, joista rovaniemeläisnippu on saalistanut viisi pistettä kaatamalla Hermeksen suoraan ja IPK:n jatkoajalla. Edellisen kerran RoKi pelasi perjantaina, jolloin Espoo United oli vahvempi Rovaniemellä luvuin 1–2.

Edellisissä otteluissa sivuissa olleet Tino Kauppinen ja Risto Mattila palaavat takaisin kokoonpanoon keskiviikon otteluun. Sairastuvan puolella jatkaa Niklas Näppi ja Espoo United -ottelussa loukkaantunut Oscar Leppänen. Maalissa RoKia vastaan aloittaa Tuukka Smura.

Risto Mattila ratkoi edellisen RoKi-ottelun maalillaan, onnistuuko sama keskiviikkona? (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokki-RoKi ke 11.1 kello 18.30