Hokki kohtaa 2in1-ottelussa Peliitat

Keskiviikkona vieraissa SaPKon kaatanut Kajaanin Hokki jatkaa kamppailujaan launtaina, kun Peliitat saapuu Kajaaniin. Ottelussa juhlistetaan Hokin 700 runkosarjaottelun mittaista Mestis-taivalta ja otteluun pääsee kaksi yhden hinnalla.

Kajaanin Hokki kohtaa lauantai-iltana kolmannen kerran kuluvan kauden aikana Peliitat. Edelliset kaksi kohtaamista alkusyksystä päättyivät molemmat heinolalaisjoukkueen voittoon. Ensin Peliitat ryösti pisteet Kajaanista syyskuussa 0–3-vierasvoitolla ja lokakuussa pisteet jäivät Heinolaan lukemin 2–1.

— Huominen on hieno mahdollisuus monelle meidän hyökkääjälle hypätä pois omalta pelilliseltä mukavuusalueelta. Vastassa on erittäin fyysisesti ja tiiviisti puolustava joukkue, joka on hyvin äijämäinen muutaman metrin säteellä omasta maalistaan. Meidän hyökkääjien ainoana tehtävänä on maksaa riittävä hinta päästäkseen laadukkaisiin maalintekopaikkoihin, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Edellisistä kuudesta ottelusta lauantainen vierasjoukkue on kaapinut kasaan kuusi pistettä, kun Peliitat on ottanut kolmesta edellisestä ottelusta jokaisesta kaksi pistettä. Ennen lauantain ottelua Peliitat pelaa vielä perjantai-iltana RoKin vieraana.

Lauantaisesta ottelusta Hokilta puuttuvat loukkaantumisten takia Tuomas Vartiainen, Oscar Leppänen ja Joni Piipponen sekä sairaana oleva Tuukka Smura. Maalilla linnapaidoilla aloittaa Sami Väliharju.

Syötteleekö Teemu Huttu Peliitat kumoon lauantaina? (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokki-Peliitat la 21.1 kello 17.00

Ottelussa juhlistetaan Hokin 700 runkosarjaottelun taivalta Mestiksessä ja Hokki tarjoaa Peliitat-otteluun kaikille kaksi yhden hinnalla sisäänpääsyn! (HOX! 2in1-liput ovat ostettavissa vain jäähallin lippuluukulta.)

Lisäksi ennen ottelua Maamme-laulun esittää tangokuningatar Hanna Seikola (os. Talikainen).