Hokki kohtaa ensimmäistä kertaa Espoo Unitedin
Kajaanin Hokki saa lauantaina vastaansa Espoo Unitedin ensimmäistä kertaa, kun Mestikseen tälle kaudelle tullut joukkue saapuu Kajaaniin.
Keskiviikkona Hermekselle luvuin 3–4 hävinnyt Kajaanin Hokki jatkaa kamppailujaan lauantaina Kajaanissa Espoo Unitedin isäntänä. Ennen kauden alkua sarjan kärkikamppailuihin povattujen joukkueiden kaudet eivät ole lähteneet toivotulla tavalla liikkeelle, sillä Espoo United on sarjassa yhdeksännellä sijalla viiden pelatun ottelun jälkeen ja Hokki sarjan hännillä kahdeksan ottelun jälkeen. Ennen joukkueiden kohtaamista launtaina Espoo United pelaa vielä perjantaina Rovaniemellä RoKin vieraana.
Nimellisesti Espoo Unitedin joukkue on kivikova, sillä joukkueen listoilta löytyy muun muassa Liigan pistepörssin toissa kaudella voittanut Kim Hirschovits ja viime kaudella Hokissa vakuuttanut Markus Piispanen.
— Nyt voi ainakin sanoa, että vastassa ei ole tuttu joukkue. Sen osalta ei ole mitään kiinnityspintaa heidän pelaamisestaan, mutta tietenkin kun nimilistaa miettii niin sen mukaan joukkue on tähän sarjaan ihan kärkitasoa oleva joukkue. Tämä on hyvä paikka lähteä katkaisemaan tappioputkea, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
— Tänään luonnollisesti harjoiteltiin erikoistilanteita ja muokattiin vähän ylivoimien kokoonpanoja. Alivoimien osalta katsottiin mikä ja miksi meni pieleen esimerkiksi Hermes-ottelussa. Positiivistahan viime ottelussa oli, että onnistuttiin tekemään kolme maalia. Nyt joukkueessa hyvä ja vapautunut ilmapiiri, kun onnistumisia tuli nimeomaan niille miehille, joilta sitä odotetaan, Hokki-luotsi jatkaa.
Lauantaiseen otteluun Hokki ei saa sairastuvan puolelta ketään takaisin, mutta joukkueeseen liittynyt Aki Kangasmäki nähdään joukkueen paidassa espoolaisjoukkuetta vastaan. Hokin maalissa torjuu keskiviikon tapaan Tuukka Smura.
Hokki – Espoo United Kajaanin jäähallissa 8.10 kello 17.00 alkaen. Liput otteluun ennakkoon: Hokki-Espoo United liput