Hokki kolmatta kertaa Joensuuhun

Kajaanin Hokki lähtee keskiviikkona metsästämään kauden viidettä voittoa kauden kuudennesta keskinäisestä ottelusta. Hokin leirissä odotetaan tasaista ja kovaa taistelupeliä.

Kajaanin Hokki kohtaa keskiviikkona kuudetta kertaa runkosarjassa Joensuun Jokipojat. Joukkueiden viidestä aiemmasta kohtaamisesta pisteet ovat Hokin hyväksi 11-4. Vaikka pisteet ovat useasti kääntyneet lopulta kajaanilaisille, on ottelut olleet kuitenkin erittäin tasaisia, josta kertoo maaliero 17–13. Viidestä ottelusta kolme on ratkottu vasta varsinaisen peliajan jälkeen, kuten myös viimeksi, kun joukkueet kohtasivat Joensuussa 30.12 (3–4 jatkoajan jälkeen Hokille).

— Kovia luistelu- ja taistelupelejä ovat nuo aiemmat kohtaamiset olleet, varmasti ihan samanlaista on huomenna luvassa. Hyvä kamppailuvalmius ja puolustushalukkuus pitää olla heti alusta asti omalla joukkueella, että illan käsikirjoituksesta saadaan sellainen että olisi pisteitä pisteitä kaapia kotiin, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Joukkueet tulevat keskiviikkoiseen peliin hyvin erilaisista lähtökohdista, sillä Hokilla on alla kirvelevä 5–1 vierastappio Heinolasta ja Jokipojilla on allaan 4–1 kotivoitto RoKista. Jokipoikien sankarina lauantaina toimi helmikuun kuukauden pelaajaksi valittu Jesse Paukku, joka lauantaisella kypärätempullaan kuittasi kuukauden pisteikseen tehot 8+1=9. Hokissa tiedostetaan ärjypaitojen ykkösketjun vaarallisuus.

— Heillä on erittäin hyvä ykkösketju ja ykkösylivoima, jos he sattuvat pelipäälle niin he voivat tehdä tulosta yksittäisessä pelissä. Muilta osin he ovat hyvin samanlaisia kuin me, hyvin työteliäästä, sitoutuneesta ja sitkeästä joukkueesta on kyse, arvioi Hokki-luotsi.

Hokin kokoonpano pysyy samanlaisena kuin mitä se oli lauantaisessa Peliitat-kamppailussa. Perjantaina loukkaantuneen Ville Rajalan tilanteesta ei ole vielä tullut tarkempaa diagnoosia, mutta tämän viikon Jokipojat- ja Jukurit-otteluissa Rajalaa ei nähdä.

— Samat kaksitoista hyökkääjää, jotka olivat Heinolassa jatkavat kokoonpanossa, eikä ketjukoostumuksiinkaan lähdetä tekemään muutoksia. Yritetään vähän aikaa saada rauhoitettua tuota tilannetta sen osalta. Kaikki kahdeksan pakkia ovat onneksi terveenä, (Sami) Väliharju aloittaa huomenna maalissa, päättää Laukkanen.

Niklas Näppi kantaa kultakypärää Jokipoikien vieraana keskiviikkona. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Niklas Näppi kantaa kultakypärää Jokipoikien vieraana keskiviikkona. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Jokipojat-Hokki Mehtimäen jäähallissa keskiviikkona 2.3 kello 18.30.