Hokki komeaan voittoon kauden parhaalla pelillä
Kauden ennätysyleisö katsojaa sai todistaa perjantai-iltana todellista huippuottelua, kun Kajaanin Hokki nappasi komean 3-1 (0-1, 2-0, 1-0) -voiton TUTOsta. Hokin kolmen pisteen voiton takuumiehenä toimi ottelussa 21 kertaa torjunut Teemu Seppänen, joka piti linnapaitoja pystyssä etenkin kolmannen erän huipputorjunnoillaan.
Kajaanissa nähtiin perjantaina todellinen herkkupala, kun kauden parasta peliään pelannut Hokki isännöi sarjan kolmospaikkaa pitävää TUTO Hockeytä. Paikalla olleet 1078 katsojaa näkivät erinomaisen jääkiekko-ottelun, joka päättyi lopulta kotijoukkueen komeaan 3-1-voittoon.
Ottelun avauserä sujui isäntien vahvassa komennossa, sillä TUTO-vahti Tommi Virtanen torjui erässä peräti 16 kiekkoa. Kenttätapahtumien vastaisesti avausosumasta vastasi kuitenkin TUTO, kun suomalaiset sukujuuret omaavan Ryan Ruikan maalille heitto pomppi Teddy Da Costan mailan kautta onnekkaasti Antti sPusalle, joka siirsi varmasti kiekon maalin perukoille. Syöttöpisteen maaliin merkautti myös Lukko-laina Eetu Koski.
Hokki dominoi toista erää
Jos avauserä oli selvähköä Hokin hallintaa, ei toisessa erässä pelin hallitsijasta ollut epäilystäkään. Hokki rummutti hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä kohti TUTOn maalia ja yritys palkittiin ylivoimalla, kun toista erää oli pelattu reilut kolme minuuttia. Teemu Virtala (0+2) pelasi kiekon oikeaan laitaan Da Costalle, jonka nappisyöttö löysi takatolpalta Anthony Guttigin, jolla oli helppo työ siirtää kiekko maaliin. Vahvasti paitsiolta haiskahtanut maali oli Guttigille kauden jo 12. osuma.
Hokin vahva painostus tuotti tulosta myös vajaa kaksi minuuttia myöhemmin, kun Timo Hiltunen pelasi kiekon maalin kulmalle ja Veikko Karppinen suti kiekon ilmasta maaliin. Hokki-kasvatin kauden kolmanteen maaliin syöttömerkinnöille pääsi myös Mika Koivisto. Toisen erän yksipuolisuudesta kertoi myös se, että TUTO-vahti Virtanen torjui avauserään 16 kertaa.
– Ensimmäinen oli varsin tasainen, mutta toinen erä oli meiltä vahva. Siinä oli meillä paikat ottaa pieni karkumatka. Se erä oli meiltä tasapainoista ja hyvää pelaamista. Pystyttiin pelaamaan pitkiä pätkiä vastustajan päädyssä, Hokki-luotsi Petri Mattila kertailee ottelun tapahtumia.
TUTO herää taisteluun mukaan
Vierailija TUTO teki kolmanteen erään todellisen ryhtiliikkeen ja se rakenteli erässä monta huippupaikkaa. Hokki kuitenkin onnistui selvittämään tilanteet kerta toisensa jälkeen maalivahti Teemu Seppäsen johdolla. Reilu minuutti ennen loppua TUTO piti aikalisän ja otti maalivahdin, mutta tällä kertaa riskipeli ei kannattanut. Loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin viimeisteli Riku Toivon ja Virtalan suosiollisella avustuksella Arttu Heikkinen.
– En tiedä mitä siinä kolmannen erän alussa tapahtui, kun TUTO sai viisi maalipaikkaa viiteen minuuttiin. Hyvä että kestettiin se heikko hetki. Aina tuppaa joka peli tulemaan jossain vaiheessa hetki, jossa on mahdollista hävitä. Tällä kertaa pystyttiin tappamaan se hetki, Mattila kommentoi.
Vierasjoukkue TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen ei ollut ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa pelikuriin.
– Jäähyt tappoivat meidän pelin. Sieltä boksista on vaikea voittaa näitä pelejä, varsinkin jos yrittää pelata kiekollista peliä. Sitä kautta ihan oikea joukkue voitti sen pelin, lehdistötilaisuuden alussa tuomaripäällikkö Harri Aholan joululahjojen määrää kysellyt Lehkonen toteaa.
Guttig oli tyytyväinen joukkueen puolustuspelaamisen
Hokin 1-1-tasoitusosuman viimeistellyt Anthony Guttig oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies.
– Pelasimme tänään puolustuksellisesti hyvin, koska päästimme vain yhden maalin. Se oli mielestäni todella tärkeää, koska siitä on kulunut jo pitkä aika, kun pelasimme viimeksi näin hyvin puolustussuuntaan. Me tiedämme, että meidän pitää pelata tiiviisti erityisesti kotona, jos haluamme voittaa pelejä ja päästä pudotuspeleihin, Guttig tuumii.
– Tämä oli meille iso voitto. TUTO on yksi sarjan kovimmista joukkueista. On todella tärkeää voittaa kovia joukkueita. Tämä antaa meille itseluottamusta tulevaa varten, Guttig päättää.
Hokin pelit jatkuvat tulevana keskiviikkona, kun linnapaidat matkaavat Jokipoikien vieraaksi Joensuuhun. Seuraavan kerran kotona Hokki pelaa tulevana perjantaina Peliittoja vastaan.
Lehdistötilaisuus:
Clemens Unterwegerin haastattelu:
Maalikooste: