Hokki matkustaa K-Vantaan vieraaksi
Sarjataulukossa neljäntenä majailevan Kajaanin Hokin pelit jatkuvat perjantaina, kun se kohtaa vieraskaukalossa K-Vantaan.
Hokin alkukauden seitsemän ensimmäistä ottelua ovat tuoneet mukanaan viisi voittoa ja kaksi tappiota, jonka myötä kasassa on 12 pistettä. Edellisen kerran joukkue oli liekeissä keskiviikkona, jolloin se kaatoi kotikentällään KooKoon lukemin 5-1. Päävalmentaja Petri Mattila lähtee viikonlopun yli kestävälle vieraspelireissulle hyvillä mielin.
– Hyvän KooKoota vastaan käydyn pelin jälkeen tunnelma joukkueen keskuudessa on tietenkin loistava. Samalla kokoonpanolla jatketaan myös Vantaalla.
Hokki on ollut tähän mennessä Mestiksen tehokkain joukkue, sillä se on viimeistellyt pelaamassaan seitsemässä ottelussa peräti 30 maalia.
– Toki meidän pitää parantaa vielä monella sektorilla. Eritoten vieläkin tiivistää puolustuspeliä ja olla kärsivällisiä. Sieltä tulee vastaan jälleen hyvä joukkue. Me emme saa juosta itseämme läkähdyksiin heti alussa, vaan juurikin kärsivällisyys on avainasemassa, kommentoi Mattila parannusta vaativia osa-alueita.
Sarjataulukosta sijalta seitsemän löytyvä K-Vantaa on onnnistunut keräämään ensimmäisestä seitsemästä ottelusta 10 pistettä. Edellisen ottelunsa se pelasi keskiviikkona, jolloin se onnistui kaatamaan Henrik Koiviston jatkoaikamaalilla SaPKon lukemin 0-1.
K-Vantaan ja Hokin välinen ottelu alkaa Vantaan Valtti Areenalla kello 18.30.