Hokki nappasi Suomi-sarjan parhaan maalivahdin

Kajaanin Hokki vahvistaa maalivahtiosastoaan tulevaksi kaudeksi paluumuuttaja Tomi Rautiolla. Hänen sopimus on 1+1-vuotinen.

Päättyneellä kaudella 22-vuotias Rautio torjui Nokian Pyryn maalilla. Runkosarjassa hänen torjuntaprosentti 92,16 oli sarjan kolmanneksi paras ja jatkosarjan lukema 95,21 oli selvästi Suomi-sarjan paras.

Kauden päätteeksi Rautio valittiin Suomi-sarjan ensimmäiseen tähdistökentälliseen.

KooKoo-kasvatti Rautio muodostaa tulevalla kaudella Hokin maalivahtikaksikon yhdessä Lari Kukkohovin kanssa.

– Tomilla on alla hyvä kausi Pyryssä ja hänet palkittiin Suomi-sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Hänellä on kovat tavoitteet peliuralla ylempiin sarjoihin. Tämän kiinnityksen myötä meidän maalivahtiosasto on hyvässä kunnossa, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

Tomi Rautio loisti viime kaudella Pyryn maalilla. (Kuva: Harri Hedman)

”Mukava päästä taas Hokkiin”

Rautiolta löytyy Hokki-kokemusta kauden 2016–2017 Mestis-karsinnoista kahdesta ottelusta.

– Mukava päästä taas Hokkiin ja odotukset ensi kaudelle on korkealla! Kajaanissa puitteet ovat kunnossa kehittää itsestä parempi maalivahti. Tavoitteena on, että vuoden päästä Kajaanissa pelataan taas Mestis-lätkää, Rautio kertoo.

Viime kesänä Hokin kanssa kaksivuotisen sopimuksen tehneen Jesse Mannisen sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Manninen siirtyy opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle.

Hokki toivottaa Jesselle onnea ja menestystä jatkoon.

Pelaajatilastot – Tomi Rautio

SOPIMUSTILANNE 16.5.2018:

Maalivahdit (2):
1 Lari Kukkohovi 2019
74 Tomi Rautio 2019 (+optio 2020)

Puolustajat (5):
5 Henri Kyllönen 2021
7 Juho-Ville Kyllönen 2019
8 Eetu Martikainen 2020
10 Alejandro Ramirez 2020
28 Micke Niemelä 2019

Hyökkääjät (8):
11 Jesse Niskanen 2019
12 Oscar Leppänen 2019
14 Markus Still 2019
15 Heikki Klemetti 2019
22 Miko Kilpeläinen 2020
23 Teemu Kemppainen 2021
27 Tommi Klemetti 2019
31 Erno Räisänen 2019