Hokki nollasi TUTOn ja palasi voittokantaan – ”Joka jätkä teki hyvin hommia koko 60 minuuttia”

– Pelattiin tänään joukkueena ja oltiin työteliäitä. Joka jätkä teki hyvin hommia koko 60 minuuttia.

Näin tiivistää Christoffer Seppelin voiton avaimet lauantai-illan TUTO-ottelusta. Hokki oli vahvempi luvuin 3–0. Voitto oli samalla Hokin ensimmäinen vuonna 2020.

Tuomas Komulainen (1+1) vastasi Hokin avausmaalista, joka jäi myös voittomaaliksi. Seppelin puolestaan kirjautti ottelussa tehot 2+0.

– Ehkä kaksi maalia antaa väärän käsityksen omasta illasta, mielestäni tämä oli aika heikko peli minulta, Seppelin myöntää.

– Ripe (Mattila) teki 2–0-maalissa hyvän pelin viivassa ja sain Komulta vapaaseen tilaan hyvän syötön. Siinä oli aikaa katsoa mihin laittaa, hän kertaa osumaansa.

Seppäselle kauden ensimmäinen nollapeli

Myös maalivahti Teemu Seppäsen iltapuhde Hokki-maalilla oli mallikas: 24 laukausta ja 24 torjuntaa. Nollapeli oli SuPS-kasvatille kauden ensimmäinen.

– Puolustimme ihan hyvin ja ainoat paikat vastustaja sai meidän omista hölmöilyistä. Onneksi Sepi hoiti maalilla ne tilanteet ja häntä saadaan kiittää, ettei tänään kolissut ollenkaan omissa, Seppelin sanoo.

– Kokonaisuudessaan hallitsimme peliä kaksi ensimmäistä erää, mutta 3. erässä pelaaminen meni meiltä varovaiseksi. Pelasimme hyvää alivoimaa, eikä TUTO saanut oikein missään vaiheessa pitkiä pyörityksiä meidän päähän.

Hokki pelaa ensi viikolla kaksi ottelua: perjantaina vastassa on vieraskentällä Ketterä ja lauantaina kotikentällä KeuPa HT.

Huippuhetket: Hokki – TUTO 11.1.