Hokki nousi jälleen ahdingosta – Peliitat vahvempi voittomaalikilpailussa

Perjantai-iltana ratkaisua haettiin Kajaanissa pitkän kaavan kautta jo viidettä kertaa tällä kaudella. Tällä kertaa vierasjoukkue Peliitat oli voittomaalikilpailussa parempi vieden kaksi pistettä mukanaan lukemin 3-4 (1-1, 0-1, 2-1, 0-0, 0-1).

Maalinteon avasi Hokin Teddy Da Costa (1+1) ylivoimalla, kun ottelua oli käyty reilut kaksi minuuttia. Syöttöpisteet kirjattiin Teemu Virtalalle ja Riku Toivolle. Vierasjoukkue kuitenkin kuittasi vain reilu minuutti myöhemmin, kun kiekon iski verkkoon Blues-laina Niklas Tikkinen. Ottelu oli varsin rikkonainen, sillä pelkästään avauserässä vihellettiin 14 jäähyminuuttia.

Toiseen erään Hokki lähti pienin ketjumuutoksin, muun muassa Savonlinnassa yhdessä pelannut Virtala–Da Costa–Toivo –ketju oli jälleen kasattu yhteen. Muutokset toivatkin erän alussa tulosta, kun Hokki pystyi pyörittämään pitkiä jaksoja vieraiden päädyssä. Terävyys maalipaikoissa kuitenkin puuttui. Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan kahden miehen ylivoimalla, mutta tuloksetta. Erän ainoan maalin teki Peliitat, kun Rairama upotti kiekon verkkoon vastahyökkäyksen päätteeksi.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa kolmannen erän puoleen väliin asti. Peliitat repi etumatkaa isäntiinsä, kun Christian Silfver laukoi kiekon ylänurkkaan Keinäsen syötöstä. Hokki ei kuitenkaan luovuttanut ja onnistuikin kaventamaan pelin Jarkko Heikkisen lauottua kiekon maaliin. Syöttäjinä kahden miehen ylivoimalla syntyneeseen maaliin olivat Miska Humaloja ja Arttu Niskakangas.

Hokin loppukiri näytti kuihtuvan kasaan, kun joukkue joutui alivoimalle pelatessaan ilman maalivahtia. Agressiivisesti karvannut kajaanilaisjoukkue onnistui painamaan alivoimasta huolimatta kiekon vieraiden päätyyn ja lopulta Anssi Rantanen räjäytti kotiyleisön huutoon iskemällä kiekon ohi 38 kertaa torjuneen Anssi Pesosen.

Jatkoajalla ei ratkaisua nähty ja voittomaalikilpailussa Peliitat otti ylimääräisen pisteen Tuukka Rajamäen veivattua kiekon ohi ottelusta 19 torjunnalla selvinneen Teemu Seppäsen.

– Päällimmäisenä jäi mieleen loppu, saatiin kuitenkin hyvä nousu aikaan. Vähän nihkeä päivä meillä, Peliitat pelasi hyvin ja kaikki kunnia heille siitä. Oli siinä meilläkin paikkoja, mutta tänään ei vain uponnut, Hokin päävalmentaja Petri Mattila toteaa.

Hokki pelaa seuraavan ottelunsa heti huomenna Jyväskylässä, kun linnapaidat kohtaavat JYP-Akatemian. Hokki-leirin katseet on jo suunnattu tiukasti huomiseen.

– Tästä ottelusta jäi petrattavaa huomiselle. Päästään päättämään vielä viikko siellä tyylikkäästi ja näyttämään, että tämän pelin viesti meni joukkueella perille, päätti Mattila.

Ottelu Jyväskylän Synergia-areenalla alkaa kello 17.00.

rantanen

Anssi Rantanen tasoitti ottelun Hokin pelatessa ilman maalivahtia. Maali oli Rantaselle kauden ensimmäinen.