Hokki palaa tauolta akut ladattuina

Edellisen kerran viikko sitten pelannut Hokki palaa kaukaloon lauantaina, kun se kohtaa lauantaina kotonaan Kiekko-Vantaan. Joulun aika toi valoa myös Hokin potilasosastolle, sillä näillä näkymin sairastupa on tyhjä.

Sarjassa kuudentena majaileva Hokki onnistui päättämään syyskautensa voitokkaasti, kun se kaatoi viikko sitten LeKin jatkoajan jälkeen luvuin 4-3. Hokki nousi kolmannessa erässä maalin takaa-ajo asemasta saukkopaitojen rinnalle ja lopulta aina voittoon asti. Hokki on pelannut viime aikoina kotona vahvasti, sillä linnapaidat jäivät edellisen kerran ilman pisteitä 20. lokakuuta sarjakärki Sportia vastaan.

Vierailija K-Vantaa löytyy sarjataulukosta sijalta yhdeksän. Matkaa Hokkiin on kertynyt 10 pistettä. Lohipaidat pelasivat erittäin vahvan alkukauden, mutta marraskuussa vantaalaiset voittivat ainoastaan yhden ottelun kymmenestä. Lohipaitojen joulukuu on sujunut kuitenkin valoisimmissa merkeissä, kun se on pystynyt voittamaan neljä pelaamastaan kuudesta ottelusta.

Mestis-pelaajan kova arki

Hokki pelasi sarjakauden avausottelunsa 11. syyskuuta. Tasan sadan päivän päästä Hokki pelasi jo kauden 33. ottelunsa, kun se kohtaasi kotonaan LeKin. Keskimäärin Mestistä pelataan siis joka kolmas päivä.

– Mestis-pelaajan arki on aika kovaa. Tiukkaa tahtia tässä mennään, kun tapaninpäivän iltana harjoitellaan ja 28. päivä lyödään pelipaita päälle. Katsoimme juuri Jukan (Kuusivuori) kanssa, että Hokki on pelannut enemmän otteluita Mestiksessä kuin Kärpät vastaavassa ajassa Liigassa, Hokin päävalmentaja Petri Mattila toteaa.

Tuleva kamppailu K-Vantaata vastaan on linnapaidoille jo kauden 34. ottelu.

Hokki lähtee otteluun revanssi mielessä

Joukkueet ovat kohdanneet alkukaudella kahdesti Vantaalla. Molemmat ottelut päättyivät kotijoukkueen niukkoihin voittoihin. Hokki johti lokakuun alussa pelattua ottelua luvuin 2-3, mutta lohipaidat nousivat aina 6-4-voittoon asti. Kaksi viikkoa sitten pelattu ottelu eteni aina voittomaalikilpailuun asti, josta isännät poistuivat lopulta voittajina lukemin 3-2.

Vantaalaisten matka Kajaaniin on ensimmäinen tällä kaudella. Kahdesti vantaalaisille hävineen Hokki-luotsin mukaan Hokki lähtee otteluun revanssi mielessä.

– Kaksi kertaa ollaan otettu tällä kaudella Vantaalta tukkaan. He taitavat olla TUTOn ohella ainut joukkue, mitä me ei olla tällä kaudella vielä voitettu, joten siinäkin mielessä tästä tulee hieno ottelu. Tässä on hyvä tauko takana, ja pelaajat olivat eilen hyvin energisiä ja innokkaita, Mattila kuvailee.

Joulupukin kontista toivottu lahja

Perinteisesti kilteille lapsille lahjoja jakava joulupukki oli tänä jouluna suosiollinen myös linnapaidoille, sillä Hokin joululahjatoiveena ollut tyhjä sairastupa on totetumassa. Ennen joulua sivussa olleet Tuomas Tolonen, Mika Koivisto sekä Ranskan maajoukkueen mukana olleet Anthony Guttig ja Teddy Da Costa palaavat lauantaina Hokin kokoonpanoon.

– Sairastupa näyttää tällä hetkellä tyhjältä. Joulupukki toi siis juuri sen lahjan, mitä me toivottiinkin, Mattila iloitsee.

Ottelu alkaa huomenna lauantaina kello 17.00 Kajaanin jäähallissa, tervetuloa!

guttig_2

Anthony Guttig palaa Hokin kokoonpanoon 6 viikon tauon jälkeen.