Hokki palaa tauolta KeuPan kimppuun – ”tuntuu ettei kuukauteen olisi pelannut”
Maaottelutauolta palaavan Kajaanin Hokin kamppailut jatkuvat keskiviikkona vierasottelulla KeuPa HT:ta vastaan.
Hokille maaottelutauko venyi pidemmäksi, kun 6.11. pelattavaksi tarkoitettu RoKi-vierasottelu siirtyi pelattavaksi helmikuulle. Näin ottelutaukoa Ketterä-ottelusta kertyi yhteensä 11 päivää.
– Ihan hienoa päästä pelaamaan taas, kun tuntuu ettei kuukauteen olisi pelannut, Hokin hyökkääjä Tuomas Komulainen sanoo ja viittaa pidentyneeseen maajoukkuetaukoon.
Hokin keskiviikon vastustaja KeuPa on Mestiksessä kolmantena. Keuruulaisjoukkue on kerännyt 12 ottelusta 26 pistettä ja on pisteen sarjakärki Ketterää perässä.
– KeuPaa ei olla vielä kohdattu, mutta hyvä joukkue sieltä on tulossa vastaan.
Maajoukkuetauon aikana Hokki on keskittynyt kamppailuvoiman hankkimiseen.
– Viime viikko otettiin fysiikan osalta vähän kovempaa. Loppuviikon torstaista eteenpäin sai ajatuksia ottaa pois jääkiekosta ja kaikki pääsi käymään kotikonnuilla akkuja lataamassa, joka tuli ihan tarpeeseen.

Tuomas Komulainen hyökkää Hokin kakkosketjun keskellä KeuPan kimppuun. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Sairastupa viikko 46
Lassi Liljamo (paluun ajankohta avoin)
Toivo Pennanen (2 kuukautta)
Alejandro Ramirez (päivä kerrallaan)
Jesperi Viikilä (paluun ajankohta avoin)
Poissaolojen syitä emme voi kertoa yksityisyyden suojan vuoksi. Paluun ajankohta on tämän hetken arvio.