Hokki palasi voittojen tielle
Hokki palasi perjantaisessa ottelussa SaPKoa vastaan voittokantaan neljän tappiollisen ottelun jälkeen luvuin 1-3 (0-1, 1-0, 0-2). Linnapaidat jatkavat otteluitaan lauantaina kotonaan Jokipoikia vastaan.
Hokki otti perjantaiseen SaPKo-otteluun hyvän alkun, kun Christoffer Seppelin siirsi linnapaidat 0-1-vierasjohtoon ajassa 3.59. Seppelinin maaliin syöttöpisteet Ville Saukolle ja Samu Pyykköselle. Enempää maaleja ei ensimmäiseen erään tullut kummankin joukkueen hyvistä paikoista huolimatta.
Toisen erän alussa savonlinnalaiset tuli tasoihin, kun ylivoimalla Teemu Lämsä iski Samu Markkulan laukauksen irtopalat ohi Antti Lehtosen. Toisen erän jälkeen tilanne oli tasan 1-1. Kolmannen erän maalinteon aloittamisesta vastasi Hokki, kun Niklas Näppi laukoi ylivoimalla kiekon Markus Korkiakosken mailan kautta ohi Antti Leskisen. Korkiakoski iski ottelun loppuun vielä viimeisen naulan SaPKon arkkuun, kun hän heitti kiekon Hokki-päädystä pässipaitojen tyhjään maaliin.
— Taisteluvoitto, tyylipisteitä ei haettu, mutta sarjapisteet haettiin. Hyvä myös tuonne pelaajien puolelle kun saatiin neljän pelin tappioputki poikki. Ei tuo peli vieläkään kaikkinensa mitään parasta a-luokkaa ollut, mutta kyllä siinä oli paljon hyvää puolustamista. Vaikka SaPKo oli paljon kiekossa niin me puolustettiin hyvin sitä keskustaa mistä maaleja tehdään. Esimerkiksi toisessa erässä, jolloin SaPKo oli paljon kiekossa, oli heillä hyvin maltillinen määrä maalipaikkoja tasaviisikoin. Kolmannessa erässä oltiin tehokkaita ylivoimalla ja saatiin viimeinen tyhjiin. Ollaan tyytyväisiä kolmeen pisteeseen. Nyt kotimatka Kajaaniin ja huomenna Jokipoikien kimppuun, summaa Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ottelua.
Lauantainen vastus, Jokipojat, on Hokille tullut alkukaudesta jo tutuksi. Joukkueet ovat pelanneet vastakkain sarjassa jo kolme kertaa, joista Hokki on napannut mukaansa kuusi pistettä yhdellä suoralla voitolla, yhdellä voittolaukauskisan voitolla ja yhdellä jatkoaikatappiolla.
— Jokipojat on kova taistelujoukkue. Edellisen kerran kun he kävivät Kajaanissa niin he ottivat taistelemalla meiltä jatkoaikavoiton. Siitä reilua viikkoa myöhemmin haettiin samoilla eväillä voitto Joensuusta. Sitä samaa on varmaan luvassa huomenna, en usko että se pelin käsikirjoitus muuksi muuttuu. Kamppailupelaaminen ja kamppailuhalukkuus pitää olla hyvää luokkaa heti alusta saakka, siinä ei voida huomenna telineisiin jäädä, arvioi Hokki-luotsi huomista vastustajaansa.
Maalit:
3.59 0-1 Seppelin (Saukko, Pyykkönen)
24.31 1-1 Lämsä (Markkula, Ventelä) YV
49.26 1-2 Korkiakoski (Näppi, Mattila) YV VoM
59.01 1-3 Korkiakoski (Saukko, Piispanen) AV TM
Torjunnat:
Antti Lehtonen 12+16+13=41
Antti Leskinen 11+9+3=23
Jäähyt:
Hokki 5x2min
SaPKo 3x2min
Yleisöä: 848
Seuraava ottelu: Hokki-Jokipojat Kajaanin jäähallissa lauantaina 12.12 kello 17.00