Hokki palasi voittokantaan murskavoitolla
Kajaanin Hokki palasi lauantai-iltana voittokantaan, kun sarjanousija Espoo United kaatui Kajaanissa komein 6–2 (1–1, 3–0, 2–1) luvuin. Hokki ratkaisi voiton toisessa erässä, jossa linnapaidat iskivät kiekon kolme kertaa espoolaisten verkkoon. Hokin ottelut jatkuvat keskiviikkona Kajaanissa paikallisottelulla IPK:ta vastaan.
Lauantaiseen otteluun Espoo Unitedia vastaan Kajaanin Hokki sai loistavan alun, kun joukkueeseen paluun tehnyt Aki Kangasmäki siirsi joukkueen johtoon ylivoimalla ajassa 1.13. Vauhdikkaan ensimmäisen erän lopussa vierailijat tulivat kuitenkin tasoihin Jiri Veistolan iskiessä kiekon ohi Tuukka Smuran.
Ottelu eteni tasalukemissa tasaisen toisen erän jälkimmäiselle puoliskolle asti, kunnes Hokki iski ottelun puolenvälin jälkeen viiteen minuuttiin kolme osumaa. Ensin Christoffer Seppelin vei Hokin johtoon nopean hyökkäyksen jälkeen, pysäyttäen kellot aikaan 31.57. Timo Hiltunen lisäsi linnapaitojen johtolukemat muotoon 3–1 ajassa 36.17 terävällä rannelaukauksella takaylänurkkaan ylivoimalla. Seppelin jatkoi kajaanilaisjoukkueen tehohetkeä 34 sekuntia myöhemmin yllättämällä Samuli Rasilaisen laukauksellaan.
Kolmannen erän alussa Espoo United pääsi kaventamaan, kun Emil Oksanen laittoi Kim Hirschovitsin syötön maalin perukoille. Lähemmäs vierailijat eivät enää päässeet, sillä Riku Korhonen niittasi 5–2-maalin ajassa 52.25 ja kapteeni Mikael Seppälä iski loppulukemat 6–2 taululle vain 22 sekuntia ennen ottelun loppua.
— Voitot tulee tietyn työmäärän ja hyvän suorittamisen kautta. Meidän suorittaminen on ollut monessa tappiopelissä ihan riittävän hyvällä tasolla pisteiden saamiseen, mutta ne on kiertänyt meitä. Tänään teemana oli kopin voima ja sitä kyllä löytyi kiitettävästi, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
— Ottelun ensimmäinen erä oli yksi vauhdikkaimmista eristä, mitä Hokki on tälle kaudelle pelannut. Minun mielestä se oli hyvärytminen erä. Toisessa erässä saatiin peliä käännettyä ja ratkottua. Viimeinen erä oli juuri sitä kopin voimaa, jämäkästi puolustettiin johtoasemassa ja saatiin ansaittu voitto, Hokki-luotsi jatkaa.
— Hyvät on fiilikset, pitkästä aikaa tuli voitto ja saatiin paljon onnistumisia. Itselläkin on ollut paljon paikkoja ja nyt upposi, kaksi maalia ottelun toisessa erässä viimeistellyt Christoffer Seppelin kommentoi.
Pasi Kouvalainen sai ottelussa osumaa, mutta pienistä ei valiteta: https://www.instagram.com/p/BLTyAGaANJs/?taken-by=kajaaninhokki
Hokki – Espoo United 6-2 (1-1, 3-0, 2-1)
Maalit:
01:13 1-0 Kangasmäki (Korkiakoski-Mattila) YV
18:02 1-1 Veistola (Kaijomaa-Moberg)
31:57 2-1 Seppelin (Siikaluoma)
36:17 3-1 Hiltunen (Mattila-Korkiakoski) YV VoM
36:51 4-1 Seppelin (Korhonen)
43:39 4-2 Oksanen (Hirschovits-Lamberg)
52:25 5-2 Korhonen (Turtiainen-Ollikainen)
59:38 6-2 Seppälä (Kangasmäki-Korkiakoski) YV
Torjunnat:
Tuukka Smura 10+10+8=28
Samuli Rasilainen 9+11+9=29
Jäähyt:
Hokki 2x2min
Espoo United 6x2min
Yleisöä: 768
Seuraava ottelu: Ke 12.10. Hokki – IPK klo 18.30
Liput IPK-otteluun ennakkoon: Hokki-IPK liput