Hokki pyöritti Kiekko-Vantaan solmuun
Kajaanin Hokki palasi voittojen tielle lauantaisessa ottelussa Kiekko-Vantaata vastaan luvuin 5–2 (0-2, 3-0, 2-0). Hokin voiton takuumiehinä toimivat 0+4 tehot kirjauttanut Risto Mattila ja 1+2 tehot iskenyt Timo Hiltunen.
Hokin lauantainen pistejahti sai surkean alun, kun Kiekko-Vantaa karkasi johtoon jo 19 sekunnin pelin jälkeen Julius Rantaeskolan osumalla. Rantaeskola kaatoi lisää kylmää vettä kajaanilaisten niskaan ajassa 3.11 illan toisella osumallaan. Kahden päästetyn maalin jälkeen Hokki ryhdistäytyi ja myllytti useita hyviä paikkoja Kiekko-Vantaan maalille. Ensimmäisessä erässä linnapaidat eivät kuitenkaan kavennusmaalia onnistuneet tekemään.
— En tiedä missä bussissa meidän jalat ja ajatus olivat. Kolmen jälkeen aamuyöstä olimme hallin pihalla, mutta pelaajan vastuulla on kuitenkin valmistaa itsensä peliin. Olihan se heikkoa johtamista esimerkiksi meidän ykkösketjulta. Pikkuhiljaa sitten kuroimme peliä kiinni, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
Toisessa erässä Hokin vahva painostus jatkui lohipaitojen päässä. Lopulta kajaanilaisten maalihanat avasi ylivoimalla Markus Korkiakoski, jonka sivallus upposi Aaro Peltosen längistä sisään ajassa 28.17. Ennen erän päätöstä Hokin pyöritys sai lisää palkintoa, kun Timo Hiltunen tasoitti ottelun Niklas Näpin syötöstä. Minuutti ennen erän päätöstä Hokki nousi jo johtoon Radek Koblizekin Mestis-uran ensimmäisellä osumalla. Toisen erän jokaista maalia oli rakentamassa Hokin kultakypärä Risto Mattila, joka kirjautti lopulta tehot 0+4.
Kolmannessa erässä nähtiin vielä kaksi maalia, jotka syntyivät 14 sekunnin sisällä toisistaan. Ensin Joni Piipponen lisäsi johdon muotoon 4–2 ja hetkeä myöhemmin Anton Ollikainen veivasi illan loppulukemat 5–2 Peltosen selän taakse.
— Saatiin tehtyä muutama ylivoimamaali ja viisi maalia. Harvinaista herkkua meidän joukkueelle, täytyy olla tyytyväinen, Laukkanen iloitsi.
Seuraavan kerran Hokki pelaa maajoukkuetauon jälkeen perjantaina 17.2 Espoossa.

Risto Mattila oli alustamassa neljää Hokin maalia. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Maalit:
0.19 0-1 Rantaeskola (Leinonen, Niemimaa)
3.11 0-2 Rantaeskola (Leinonen, Niemimaa) SR
28.17 1-2 Korkiakoski (Mattila, Hiltunen) YV
37.15 2-2 Hiltunen (Näppi, Mattila) YV
38.57 3-2 Koblizek (Mattila, Huttu) VoM
52.50 4-2 Piipponen (Näppi, Hiltunen) YV
53.04 5-2 Ollikainen (Koblizek, Mattila)
Torjunnat:
Sami Väliharju 2+3+13=18
Aaro Peltonen 9+11+4=24
Jäähyt:
Hokki 4x2min 1x10min
Kiekko-Vantaa 8x2min 1x10min
Yleisöä: 531
Seuraava ottelu: Espoo United-Hokki pe 17.2
Seuraava kotiottelu: Hokki-SaPKo ke 22.2