Hokki RoKin vieraaksi keskiviikkona

Lauantaina Peliitoille luvuin 0–3 hävinnyt Kajaanin Hokki jatkaa otteluitaan keskiviikkona Rovaniemellä RoKia vastaan.

Sarjakautensa neljästä ensimmäisestä ottelusta neljä pistettä saalistanut Kajaanin Hokki lähtee saalistamaan lisäpisteitä keskiviikkona, kun linnapaidat kohtaavat RoKin vieraissa. Joukkueet kohtasivat toisensa harjoituskaudella kahteen otteeseen, Hokin voittaessa molemmat kohtaamiset. Ensin Kajaanissa Hokki vei jatkoajan jälkeen voiton nimiinsä lukemin 3–2 ja vieraissa kajaanilaiset nappasi voiton tuloksella 2–6.

— Varmasti tulee taas tiukka ottelu, kahdesti kohdattiin harjoitusotteluissa ja molemmat olivat hyvin tasaisia otteluita. Pienet asiat tulevat taas ratkaisemaan iltaa, niin erikoistilannnepelaaminen kuin puolustuksen sitkeys vaikeilla hetkillä pelaa isoa roolia. Noistahan se hyvä vieraspelaaminen aina rakentuu. Kun noissa onnistutaan, kääntyy katse siihen, mitä hyökkäyspuolella pystytään tuomaan pöytään, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

RoKi on alkukauden aikana pelannut jo kuusi ottelua, joista pistetili on karttunut kahdeksan pisteen verran suorilla voitoilla Hermeksestä ja Peliitoista sekä jatkoaikavoitolla Kiekko-Vantaasta. Tappion rovaniemeläiset ovat joutuneet kokemaan TUTO Hockeyta, SaPKoa ja KeuPa HT:a vastaan.

Hokin kokoonpano elää viikonlopusta, kun Joni Piipponen ja Niklas Näppi liittyvät Jarkko Harjulan ja Teemu Hutun seuraan sairastuvan puolelle. Heidän lisäkseen kokoonpanon ulkopuolella ovat armeijakiireiden takia Reko Tornberg, Oscar Leppänen jaSamuli Tanhua. Maalissa Hokilla aloittaa Tuukka Smura.

piipponen-3-1024x679

Joni Piipponen on sivussa RoKi-ottelusta loukkaantumisen takia.

RoKi-Hokki Lappi Areenalla keskiviikkona 28.9 kello 18.30