Hokki runkosarjan viimeiselle tauolle toisena

Mestiksen toisena oleva Hokki lähtee runkosarjan viimeisiin yhdeksään peliin 14 pistettä Jukureiden perässä ja seitsemän pistettä Jokipoikia edellä. Edellisestä yhdeksästä pelistä 21 pistettä saalistaneet linnapaidat saavat tauolla pelaajia takaisin harjoitusvahvuuteensa sairaslistalta.

Kajaanin Hokki on Mestiksen toisena, kun runkosarjaa on kajaanilaisten osalta tahkottu 41 ottelun verran. Hokki naarasi pussiinsa 13 ottelun aikana joulutauolta helmikuun maajoukkuetauolta seitsemän suoraa voittoa ja yhden jatkoaikavoiton, eli yhteensä 23 pistettä 39 tarjolla olleesta. Ero Mestiksen piikkipaikkaa pitävään Jukureihin on kasvanut 14 pisteen mittaiseksi, kun taas takana kolmantena olevaan Jokipoikiin on eroa seitsemän pisteen verran.

— Kyllä tämä on ollut kaikkinensa joulutauosta tähän taukoon asti hyvin haasteellinen jakso, kun hyökkäyspää on ollut aikalailla rikki. Siihen nähden tulokset on ollut jopa yllättävän hyviä, minun mielestä tuossa oli kaikki saumat että oltaisiin hävitty enemmänkin pelejä. Ehkä siitä tuli pientä pelastusta tässä jaksossa, että pelattiin aika paljon kotipelejä ja onnistuttiin saamaan käytännössä sen KeuPa-pelin (20.1 2–5-tappio) jälkeen tuo kotipelaaminen hyvään malliin. Voi rehellisesti sanoa että täytyy olla tyytyväinen että pystyttiin pysymään kakkosena runkosarjassa, siinä oli mahdollisuus myös siihen, että Jokipojat olisi tullut rinnallekin, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen arvioi.

Hokin osalta tammikuussa suurena murheena oli paha ruuhka sairastuvan puolella, kun hyökkäyskalustosta olivat sivussa Christoffer Seppelin, Niklas Näppi, Sami Anttila, Matti Kaarlela, Eetu Patronen sekä Jarkko Harjula. Sairaslistalle päätyi tammikuussa myös maalivahti Antti Lehtonen, jonka kausi päättyi SaPKo-ottelussa saatuun ylävartalovammaan. Pelaajatilanne on kuitenkin paranemaan päin, kun useampi pelaaja palaa joukkueen harjoitusvahvuuteen.

— Näppi ja Patronen palaavat joukkueen harjoitusvahvuuteen ensi maanantaina. Myös Harjula pääsee maanantaina joukkueen mukaan harjoittelemaan, mutta hänellä viimeiset kunnon pelit on viime keväältä. Hänen osaltaan se, milloin tulee pelikuntoon ja on kokoonpanossa käytettävissä, on todella vaikea sanoa. Anttila saa aloittaa kevyen harjoittelun ensi maanantaina ja Seppelin on näillä näkymin sivussa runkosarjan loppuun, Hokki-käskyttäjä avaa pelaajatilanteesta.

Kun hyökkäyspäästä oli poissa kuluvan kauden Hokin paras pistemies, Niklas Näppi (35 peliä 17+17=34), on joukkue kuitenkin löytänyt tehoja muualta. Joulutauon jälkeen syyskauden ajan armeijassa ollut Joni Piipponen on löytänyt pistevirettä ja onkin ottanut keskimäärin pisteen per peli (14 peliä 7+7=14). Piipposen tehoilut palkittiin myös Mestiksen toimesta, kun miehestä leivottiin tammikuun kuukauden tulokkaaksi. Tammikuun aikana Piipponen keräsi kymmenessä pelissä tehot 6+6=12 ja plusmiinuslukeman +5.

— Piipposen pelin taso on parantunut sen jälkeen kun mies pääsi armeijasta. Vaikka kuinka hyvin ja jouheasti prikaatin puolelta on hoidettu asiat niin, että kaikki neljä (Eetu Patronen, Matti Kaarlela, Sakari Turtiainen ja Joni Piipponen) pelaajaa jotka olivat syksyn siellä pääsivät sieltä harjoittelemaan, niin onhan se armeijassa olo rasite. Piipposella se peli nytkähti hyvään suuntaan, kun mies pääsi kaikkiin tapahtumiin mukaan ja hyvin harjoittelemaan. Sen juoksemisen jäähallin ja prikaatin välillä poistuminen oli hänelle hyvä asia, Hokki-luotsi arvioi Nurmijärven Kurran virettä.

Joni Piipponen on tehoillut armeijasta päästyään. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Joni Piipponen on tehoillut armeijasta päästyään. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Joulutauolle lähdettäessä oli Hokin pääkäskyttäjällä murheena joukkueen kamppailupelaamisen taso. Siinä on kuitenkin tapahtunut kehitysaskelia viimeisten puolentoista kuukauden aikana.

— Minun mielestä noissa tietyissä kotipeleissä onnistuttiin hyökkääjienkin osalta hyvään kamppailupelaamiseen ja jämäkkään puolustamiseen. Varsinkin mailakamppailuissa, joita tulee joka pelissä, on menty tammikuun aikana eteenpäin. Sen kuitenkin pitää vielä kehittyä kevättä kohti mennessä kaikilla hyökkääjillä. Sellainen äijämäisyys tietyissä peleissä oli tämän jakson aikana parempaa kuin esimerkiksi lokakuussa, Laukkanen puntaroi.

Loukkaantumishuolet aiheuttivat osaltaan myös sen, etteivät kajaanilaiset päässeet tekemään neljällä kentällisellä harjoituksia, joiden avulla joukkueen oma peli kehittyisi. Laukkasen toiveissa onkin, että sairaslista pysyisi mahdollisimman lyhyenä loppukauden ajan.

— Omaa peliä ei pystytty oikein tammikuussa kehittämään ja senkin puolelta olisi tärkeää, että saataisiin tauolla ja tauon jälkeen neljän kentällisen harjoituksia tehtyä. Se on varmaa, että kun se peli paranee niin meillä on mahdollisuus jokaisessa niistä yhdeksästä jäljellä olevassa pelissä pärjätä. Syksyllä se oli meidän vahvuus, että oli hyvin vähän muutoksia kokoonpanossa ja saatiin koko syksy harjoiteltua ehjästi joukkueena. Ensimmäinen ja päällimäinen toive itsellä on, että nyt saisi miehistöä mahdollisimman useasti harjoituksiin niin, että kaikki olisi omia pelaajia ja ne pelaajat pysyisi terveinä, linnapaitojen vastuuvalmentaja päättää.