Hokki saattoi Seminaarin koulun oppilaat koulutielle

Tuomas Komulainen (vas.), Sari Moilanen ja Jarkko Harjula saattoivat oppilaat turvallisesti kouluun. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Kajaanin Hokki oli mukana turvaamassa Seminaarin koulun oppilaiden kouluun paluuta torstaiaamuna. Koulupäivä alkoi kello 9.00 ja Hokin pelaajat olivat aamulla ohjaamassa oppilaiden kulkua turvallisesti kouluun.

– Monelle koulunsa aloittavalle tämä on jännä päivä, eikä huomiokyky ole välttämättä parhaimmillaan. Halusimme muistuttaa koululaisia siitä, mikä on turvallinen tapa liikkua koulumatkalla, Hokin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Jere Saastamoinen sanoo.

Hokki haluaa olla jääkiekon lisäksi mukana yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. Viime syksynä pelaajat kävivät muun muassa ulkoiluttamassa ikäihmisiä.

Seminaarin koulun rehtori Sari Moilanen oli innoissaan Hokin tarjoamasta avusta.

– Pelaajat olivat meille suuri apu ja heidän läsnäolo rauhoitti lähialueen liikennettä. Koululaisten kannalta oli tärkeää, että ensimmäisenä koulupäivänä oli paikalla opettajien lisäksi muitakin aikuisia muistuttamassa turvallisesta koulutiestä, Moilanen iloitsee.

Hokin pelaajista paikalla olivat Jarkko Harjula, Tuomas Komulainen, Christoffer Seppelin, Tomi Rautio, Riku Korhonen, Markus Still, Eetu Martikainen ja Tommi Klemetti.

Hokki toivottaa kaikille turvallista kouluvuotta!

 

KUVAT: Tuomas Juntunen