Hokki solmi lisää jatkosopimuksia – Troshinin veljekset jatkavat Hokki-paidassa

Kajaanin Hokin tulevan kauden joukkue rakentuu eteenpäin pala kerrallaan. Uusimpina jatkajina ovat Troshinin veljekset Anton ja Daniil.

Daniil Troshinille päättynyt kausi oli toinen Hokin riveissä. 28 pelaamassaan ottelussa vasemmalta ampuva puolustaja sai tehot 1+5. Daniilin alkukautta varjosti armeijakiireet, joiden takia hän ei päässyt pelaamaan tai harjoittelemaan täysipainoisesti ennen joulua.

– Uskon, että hänestä saadaan pykälä lisää, kun hän pääsee pelaamaan ehjän kauden ja olemaan harjoituksissa alusta lähtien mukana. Hän on tuollainen luottopakki, joka kuuluu peruspakkien kalustoon. Pystyy pelaamaan tarvittaessa kovaa ja tukemaan hyökkäyksiä, mutta osaa pelata myös simppeliä ja helppoa lätkää, Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen kuvailee.

Anton Troshin pelasi päättyneellä kaudella yhteensä 45 Mestis-ottelua. Niissä hän teki tehot 6+12. Myös Antonin kausi oli myös tavallaan rikkonainen, mutta eri näkökulmasta kuin veljellään: hän vaihtoi seuraa talven aikana SaPKosta Hokin riveihin.

– Anton tuo kiekollista osaamista. Odotan hänestäkin saatavan vielä pykälän verran irti hänen historian tietäen. Edellisvuonna hän pelasi vielä kolmosdivarissa ja kakkosdivarissa, jonka kautta hän hyppäsi tähän Mestis-maailmaan. Kun hän saa alusta lähtien tietää ruutunsa, niin hänestä tulee erittäin luotettava pakki ylivoimaa myöten.

Troshinien sopimusten myötä Hokilla on kasassa sopimukset neljän puolustajan kanssa, kun aiemmin julkaistiin Jesper Henrikssonin sekä Joonas Virtasen jatkopahvit.

– Olen erittäin tyytyväinen siitä, kuinka hyvällä mallilla meidän joukkueen rakentuminen on. Nämä on kaikki minulle tuttuja pelaajia viime kaudelta ja tästä on erittäin hyvä jatkaa. Kaikki tietävät oman ruutunsa ja jokaisella on potentiaalia ottaa steppejä eteenpäin.

SOPIMUSTILANNE 6.5.2022

Maalivahdit:
Patrik Koivisto 2023

Puolustus:
Jesper Henriksson 2023
Anton Troshin 2023
Daniil Troshin 2023
Joonas Virtanen 2023

Hyökkäys:
Kasperi Heinänen 2023
Janne Jokinen 2023
Mikko-Matti Paakkola 2023