Hokki suvereenisti jatkoon Suomen Cupissa – SoKin sikailu nostatti karvoja pystyyn

Kajaanin Hokki varmisti lohkovoiton Suomen Cupin toisella kierroksella kaatamalla SoKin vieraissa suvereenisti 11–2.

– Minun mielestä tätä peliä ei olisi koskaan pitänyt pelata. Kaksi kainuulaista jääkiekkojoukkuetta eri sarjoista pelaa vastakkain ja toisen joukkueen ainoa tehtävä koko ottelussa oli yrittää vahingoittaa vastustajan pelaajia, Hokin valmentaja Pasi Häkkinen tylyttää.

– Kun täällä Kainuussa ei yleensäkään ole pelaajia liikaa, niin täällä kai pitäisi ennemmin tehdä jotain yhteistyötä, eikä lähteä tuolle linjalle. Tuo oli aika moraalitonta ja siinä ei ollut minkäänlaista kunnioitusta vastustajaa kohtaan. Aika hiljaiseksi vetää, olen 35 vuotta seurannut jääkiekkoa enkä tuollaista ottelua ole nähnyt koskaan. Oikeastaan en haluaisi edes puhua tuosta matsista jääkiekko-otteluna.

Hokille onnistumisia tuli jälleen laajalle rintamalle. Tehokkaimpina pelureina toimivat Oscar Leppänen (3+1), Erno Räisänen (2+4) ja Niko Saarenpää (2+2).

– Tietysti pelaajien onnistuminen maalien muodossa oli positiivista, mutta ei tuolla pelillä ollut mitään tekemistä jääkiekon kanssa. Voitimme pelin ja pysyimme itse fiksuina, emmekä lähteneet hakkaamaan. Aika hämmentävä fiilis tuollaisen tapahtuman jälkeen, Häkkinen kertaa.

Erno Räisänen (oik.) iski Vuokatissa hurjat kuusi tehopistettä. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Rikkonaisessa ottelussa vihellettiin lopulta yhteensä 40 jäähyminuuttia. Häkkisen mielestä jäähyjä olisi pitänyt viheltää vielä enemmän.

– Jäähyjä tuli jonkun verran, mutta vielä enemmän jäi viheltämättä. Siellä oli kaksi selvää keihästämistä, jotka näki kaikki muut paitsi kolme herraa jäällä. Kun ne tapahtuivat tilanteissa 4–1 ja 9–1, niin kaikki varmasti tietävät kuuluvatko ne peliin.

Hokki jatkaa Suomen Cupissa 3. kierrokselle, jossa mukaan tulevat myös Mestis-joukkueet. 24 joukkuetta jaetaan kahdeksaan eri kolmen joukkueen lohkoon, joiden voittajat etenevät puolivälieriin.

Pelipäivät ovat keskiviikkona, perjantai ja lauantai. Hokki pelaa kotiottelunsa joko keskiviikkona tai perjantaina, sillä Kainuun Jääkiekkoerotuomarit ry viettää 40-vuotisjuhliaan lauantaina, jolloin Kajaanissa ei voida pelata.

Suomen Cupin 3. kierros:
Ke 5.9. klo 18.30 Hokki–Riemu
Pe 7.9. klo 18.30 SaPKo–Hokki
La 8.9. klo xx.xx Riemu–SaPKo

Suomen Cup, lohko (suluissa maaliero):

1. Hokki 6p (+16)
—————–
2. LiKi 3p (+1)
3. SoKi 0p (-17)

Hokki etenee jatkoon lohkon voittajana.

SoKi–Hokki 2–11 (1–4, 0–5, 1–2)

Maalit:
2.52 1–0 Os. Pulkkinen (Ol. Pulkkinen, Kettunen)
3.34 1–1 Leppänen (Räisänen, Niskanen)
5.09 1–2 Saarenpää (Komulainen, Nylund)
12.12 1–3 Nylund (Ramirez, Saarenpää)
17.30 1–4 Räisänen (Saarenpää, Komulainen) YV
26.43 1–5 Räisänen (Leppänen, Ramirez)
28.21 1–6 Kokkonen (Leskinen, Ramirez)
28.48 1–7 Leppänen (Räisänen)
29.17 1–8 Leppänen (Martikainen, Räisänen)
32.01 1–9 H. Klemetti (Leskinen, Martikainen)
43.41 1–10 Saarenpää (Niemelä) YV
48.04 2–10 Os. Pulkkinen (Ol. Pulkkinen, Lehmusniemi) YV
57.59 2–11 Viikilä (Räisänen, Niemelä)

Torjunnat:
Ville Närhi 14+12+15=41
Tomi Rautio 6+14+9=29

Jäähyt:
SoKi 11x2min
Hokki 9x2min

Yleisöä: 257

Seuraava ottelu:
Suomen cup 3. kierros, pelipäivä avoin