Hokki taipui TUTOn vieraana
Kajaanin Hokki taipui perjantaina TUTOn vieraana tappioon luvuin 3-1 (2-0, 0-1, 1-0). Hokin ottelut jatkuvat heti lauantaina, kun vastaan asettuu LeKi Lempäälässä.
Hokin alku TUTO-otteluun oli karmaiseva, kun Saku Salminen sivalsi turkulaiset johtoon ajassa 1.34. Severi Sillanpää lisäsi linnapaitojen ahdinkoa ajassa 3.21 iskemällä ylivoimalla kotijoukkueen jo 2-0 johtoon. Enempää maaleja ei ensimmäiseen erään nähty. Toisen erän alkuun Hokki tuli aivan erilaisella vireellä kuin ensimmäiseen ja Niklas Näppi kavensi iskemällä tuttuun tapaan ylänurkkaan rannelaukauksellaan ylivoimalla heti ajassa 21.22 tilanteeksi 2-1.
Kolmanteen erään Hokki lähti hakemaan hanakasti tasoitusmaalia, mutta kotijoukkueen maalilla torjunut Kristian Järvinen torjui linnapaitojen yritykset. Lopussa, Hokin yrittäessä tasoitusta tyhjällä maalilla, Rasmus Kulmala iski kiekon omalta siniviivalta kajaanilaisten verkon perukoille. Kulmalan maalilla lopputulos 3-1 TUTOlle.
— Taas heikko lähtö otteluun, joka herättää paljon mietteitä valmistautumisesta ja valmistamisesta. Kuitenkin toinen ottelu jo peräkkäin missä annetaan heti alkuun vastustajalle kaksi maalia. Positiivista oli se, että saatiin nousujohteinen ilta tänään. Ensimmäinen erä oltiin maalien jälkeenkin koko lailla alakynnessä, toisesta erästä alkaen saatiin omaa peliä käyntiin ja viimeisessä erässä saatiin ihan laaadukkaita maalintekopaikkoja, joista olisi tehokkaamalla viimeistelyllä voinut tulla rinnalla, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi tuoreeltaan ottelun jälkeen.
Hokki jatkaa pelejään heti lauantaina Lempäälässä LeKin vieraana. Lempääläläiset pelasivat viimeksi keskiviikkona, jolloin LeKi kaatui huippuvireisen Jukurien vieraana Mikkelissä maalein 6-2. Silloin LeKin maaleista vastasi Otto Rauhala ja Atte Mäkinen. Viimeksi Hokki ja LeKi väänsivät toisiaan vastaan marraskuun 15. päivä, jolloin kajaanilaiset olivat kotona vahvemmat luvuin 5-1.
— Kova peli taas tulossa, LeKi tulee levänneenä siihen, meillä kuitenkin alla torstain matkapäivä ja tämän päivän peli. Sillä puolella on taas haastetta heti kärkeen. Siinä pitää saada sitä peliin lähtemistä paremmaksi, että pelin kuva saadaan sellaiseksi, ettei heti kolmen minuutin jälkeen olla parin maalin takaa-ajoasemassa, Laukkanen arvioi.
Maalit:
1.34 1-0 Salminen (Hyvärinen, Laine)
3.21 2-0 Sillanpää (Keinänen, Kulmala) YV VoM
21.22 2-1 Näppi (Korkiakoski, Mäkelä) YV
58.33 3-1 Kulmala TM
Torjunnat:
Tuukka Smura 11+15+11=37
Kristian Järvinen 2+8+9=19
Jäähyt:
Hokki 5x2min
TUTO Hockey 1x2min
Yleisöä: 1794
Seuraava ottelu: LeKi-Hokki Lempäälän jäähallissa 5.12 kello 17.00