Hokki tappioon runkosarjan päätöspelissä

Kajaanin Hokki päätti runkosarjansa tappiollisesti, kun linnapaidat kärsivät 5–4 (0–1, 1–1, 3–2)-jatkoaikatappion Lempäälässä. Kajaanilaiset jatkavat pelejään puolivälierissä TUTO Hockeyta vastaan keskiviikkona.

Hokki sai runkosarjan päättävään otteluun loistavan alun, kun 56 sekunnin pelin jälkeen Michal Kristof uitti kiekon läpiajosta ohi Ville Niemisen. Hokki-johtoa saatiin katsoa toisen erän puoleen väliin asti, kunnes Jonatan Tanus tasoitti terävällä rannelaukauksella. Minuuttia myöhemmin Hokki oli kuitenkin takaisin johdossa, tällä kertaa maalista vastasi Samu Pyykkönen Heikki Klemetin ja Ville Saukon esityöstä.

Kolmannessa erässä maaleja alettiin tehdä kovempaa tahtia. Ajassa 43.21 Aleksi Luhtalampi runnoi kiekon ohi Sami Väliharjun ja ajassa 46.04 Tanus iski illan toisellaan LeKin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. LeKi-johto ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun Klemetti tasoitti Pyykkösen ja Sami Anttilan esityöstä. Hokki pääsi takaisin johtoon, kun Kristof pääsi katkomaan syötön hyökkäysalueella ja iski terävän rannelaukauksen kohti LeKi-rysää. Kristofin vedon Nieminen vielä pysäytti, mutta Jarkko Harjula oli kärppänä paikalla iskemässä irtokarat sisään. Maali oli samalla Harjulan ensimmäinen Mestiksessä. Maalittelu ei päättynyt vielä Harjulan 3–4-johtomaaliin, vaan LeKi tuli takaisin tasoihin Jani Leinon osumalla.

Lopulta ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalla, jossa ratkaisijaksi nousi lopulta ylivoimalla uransa viimeisen ottelun pelannut Miikka Männikkö. Männikön osuma syntyi kuusi sekuntia ennen jatkoajan täyttä aikaa. Hokki jatkaa otteluitaan puolivälierissä, joissa vastaan asettuu TUTO Hockey.

— Intensiteetti puuttui pelaamisesta, kun kummallakaan joukkueelle ei ollut panosta ottelussa. Vaikea peli lähtökohtaisesti molempien joukkueiden pelaajille ja valmentajille. Loppulukemat oli vähän sitä, mitä tällaisesta pelistä voi odottaa. Siitä huolimatta, että tehtiin neljä maalia niin siinä hetkessä ei onnistuttu ratkomaan peliä. Siinä hetkessä missä ilta olisi voitu itselle kääntää niin siinä tarvittiin paljon energiaa yhden maalin tekemiseen, arvioi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen LeKi-kamppailua.

Ottelun kolmanteen erään Hokki vaihtoi peluutusta, kun Markus Korkiakoski, Markus Piispanen ja Niklas Näppi eivät pelanneet päätöserässä.

— Pojat on kantanut isoa vastuuta ja varmasti kantavat keskiviikkona alkavissa puolivälierissäkin. Nyt kun oli tällainen peli niin annettiin heille yksi erä happea pelaamisesta, kommentoi Hokki-luotsi.

Samu Pyykkönen iski tehot 1+1 taululle LeKiä vastaan. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Samu Pyykkönen iski tehot 1+1 taululle LeKiä vastaan. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Maalit:
0.56 0-1 Kristof
32.41 1-1 Tanus (Kumpu)
33.42 1-2 Pyykkönen (Klemetti, Saukko)
43.21 2-2 Luhtalampi (Santala, Tanus)
46.04 3-2 Tanus (Mitterdorfer, Männikkö)
46.39 3-3 Klemetti (Pyykkönen, Anttila)
49.41 3-4 Harjula (Kristof)
57.30 4-4 Leino (Mäkilä)
64.54 5-4 Männikkö (Tanus, Santala) YV VoM

Torjunnat:
Sami Väliharju 7+9+11+0=27
Ville Nieminen 15+7+7+1=30

Jäähyt:
Hokki 5x2min
LeKi 5x2min

Yleisöä: 310

Seuraava ottelu: Hokki – TUTO Hockey keskiviikkona 16.3 kello 18.30. (1. puolivälierä)