Hokki toiseen peräkkäiseen vierasvoittoon

Kajaanin Hokki otti toisen peräkkäisen vierasvoiton kaatamalla Jokipojat 2–3 (0-0, 1-0, 1-2, 0-1). Illan hahmona linnapaidoilta toimi tehot 2+1 nakuttanut Joni Piipponen.

Perjantaisessa Jokipoikien ja Hokin kohtaamisessa saatiin odottaa maalihanojen aukeamista toiseen erään asti. Ajassa 26.09 kotijoukkueen Joel Olkkonen pommitti kiekon viivasta ohi Hokin maalilla torjuneen Tuukka Smuran. Erän loppupuolella ärjypaidat pääsivät yrittämään pitkän pätkää kahden miehen ylivoimalla, mutta linnapaidat selvittivät alivoiman sitkeästi.

Kolmannen erän alkuun Hokki tasoitti ottelun. Nopean hyökkäyksen päätteeksi Teemu Huttu syötti Joni Piipposelle, joka iski kiekon pienestä kulmasta terävästi etuylänurkkaan. Ajassa 48.35 linnapaidat karkasivat johtoon, kun Pasi Kouvalainen onnistui yllättämään Samuel Jukurin. Kouvalaisen maali ei jäänyt illan viimeiseksi, kun Juuso Akkanen pääsi tasoittamaan ottelun vähän alle kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Akkasen maalin myötä ottelun ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta, jossa ratkaisijaksi nousi Piipponen illan toisellaan. Samuli Tanhua löysi maalin edestä Piipposen, joka sivalsi kiekon Jukurin selän taakse. Piipposen maalin myötä Hokki nappasi toisen vierasvoiton peräkkäin luvuin 2–3.

— Hieno taisteluvoitto saatiin, täytyy antaa kiitokset kaikille pelaajille. Oltiin sitkeitä niinä hetkinä kun sitä tarvittiin. Ne on niitä palikoita mitä tällä hetkellä tämä joukkue tarvitsee. Alkusyksyn aikana ollaan muutaman kerran taivuttu vähän helposti kun se sitkeys ja kärsivällisyys puolustamisesta on jäänyt vähän piippuun. Nyt se on löytymässä ja siitä täytyy antaa kiitosta jokaiselle pelaajalle, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Illan hahmona tehoilla 2+1 toiminut Joni Piipponen keräsi ottelun jälkeen kiitokset valmennusjohdolta.

— Jonilla on ollut vähän repaleinen syksy, mutta kuitenkin alkusyksystä hän jatkoi siitä, mihin keväällä jäi. Kun viime kautta miettii niin armeijasta pääsyn jälkeen Joni oli meidän ratkaisupelaajia. Nyt kun mies on tullut täyteen pelikuntoon on sitä samaa jatkumoa ollut nähtävissä.

— Tietenkin Piipposen pelaamisesta täytyy maalien lisäksi sanoa paljon muutakin. Tänäänkin hänellä oli viisi-kuusi kiekonsyöntiä ja edessäoloa alivoimalla. Kokonaisvaltaisesti hän on erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle, niin tänään kuin yleensäkin, Hokki-luotsi päättää.

Hokin ottelut jatkuvat heti lauantaina, kun JYP-Akatemia saapuu vierailemaan Kajaaniin.

Joni Piipponen oli osallisena kaikissa Hokin maaleista tehoilla 2+1.

Joni Piipponen oli osallisena kaikissa Hokin maaleista tehoilla 2+1.

Maalit:
26.09 1-0 Olkkonen (Holttinen, Leskinen)
43.55 1-1 Piipponen (Huttu, Kauppinen)
48.35 1-2 Kouvalainen (Turtiainen, Piipponen)
57.06 2-2 Akkanen (Larinmaa, Huhdanpää)
62.39 2-3 Piipponen (Tanhua, Huttu) VoM

Torjunnat:
Tuukka Smura 3+19+9+1=32
Samuel Jukuri 5+8+8+1=22

Jäähyt:
Hokki 4x2min 1×5 1x20min (Viirlas)
Jokipojat 3x2min

Yleisöä: 1084

Seuraava ottelu: Hokki-JYP-Akatemia la 10.12