Hokki toistamiseen RoKin kimppuun
Kajaanin Hokki kohtaa harjoituskautensa kolmannessa ottelussa viime viikon perjantain tapaan RoKin, tällä kertaa Rovaniemen tiistai-illassa.
Perjantaina RoKin jatkoajalla Timo Hiltusen maalin turvin kaatanut Hokki kohtaa RoKin toistamiseen tiistaina, kun linnapaidat matkaavat Lappi Areenalle rovaniemeläisten vieraaksi. Perjantaisen ottelun jälkeen RoKi kaatoi lauantaina Uleåborg AIK:n kotonaan lukemin 7–2.
— Tänään saatiin kaksi harjoitetta alle joukkueena, joka on ehdottomasti hyvä asia huomista ottelua silmällä pitäen. Luonnollisesti niitä harjoiteltuja asioita pyritään siirtämään siihen pelaamiseen, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.
Viime viikon kaksi ottelua antoivat Hokin valmennustiimille hyvissä määrin tietoa joukkueen pelaajistosta ja siitä, mitä roolia kukakin pystyy pelaamaan esimerkiksi erikoistilanteissa.
— Kuten ennen viime viikon ensimmäistä peliä sanoin, yritetään peluuttaa pelaajia eri ruuduissa. Annetaan ylivoima- ja alivoimavastuuta, että saadaan tietoa siitä ketkä pystyvät niitä paikkoja pelaamaan. Esimerkiksi juuri erikoistilannepelaamiseen normaali joukkueharjoitus ei hirveästi anna, vaan pelistä saa paremmin informaatiota, arvioi Hokki-luotsi.
— Pelaamisesta pitää kehittää kaikkea, se on ihan selvää. Pelaaminen ei ole varmaan kenelläkään vielä valmista elokuun puolivälissä. Niin hyökkäys- kuin puolustuspelissä ja yksilön sekä viisikon tekemisessä löytyy vielä kehittämistä, päättää Laukkanen.
Hokin kokoonpanotilanne elää viime viikon otteluista, kun armeijassa oleva kolmikko Reko Tornberg, Samuli Tanhua ja Oscar Leppänen on sivussa armeijakiireiden takia. Heitä kokoonpanoon tulee paikkaamaan Hokin A-nuorten pelaajia.
Hokin kokoonpano RoKi-otteluun:
Pasi Kouvalainen – Markus Korkiakoski – Anton Ollikainen
Joni Piipponen – Samu Pyykkönen – Erno Räisänen
Heikki Klemetti – Teemu Huttu – Timo Hiltunen
Jarkko Harjula – Matti Kaarlela – Riku Korhonen
Mikael Seppälä – Eetu Martikainen
Roni Viirlas – Olli-Pekka Tuikka
Risto Mattila – Tino Kauppinen
Sami Väliharju (AM) – Tuukka Smura