Hokki valmiina vieraskiertueeseen – ”Odotan, että kaukaloon löytyy taisteleva Hokki”
Kajaanin Hokin ottelut jatkuvat kauden ensimmäisten vieraspelien muodossa. Perjantaina joukkue kohtaa TUTOn ja lauantaina FPS:n. Molemmilla vastustajista on kahden pelatun ottelun jälkeen kasassa kolme pistettä.
Sarjan avausviikonloppuna kajaanilaisjoukkue nappasi täyden pistepotin, kun kotihallissa kaatuivat peräkkäin Rovaniemen Kiekko luvuin 4–1 ja Joensuun Kiekko-Pojat lukemin 5–3 upean nousun jälkeen.
Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen arvioi avausviikonloppua kaksijakoiseksi.
– RoKia vastaan pelasimme kokonaisuutena hyvin, koko 60 minuuttia oli kurinalaista ja toteutimme sitä, mitä halusimme siitä pelistä. Toisessa ottelussa, ottamatta JoKP:lta mitään pois, annettiin heille peliä haltuun. Positiivisena siitä on se, että joukkue ei luovuttanut vaan taisteli ja se kuuluu meidän arvoihin. Semmoista taistelevaa Hokkia haluamme viljellä tänä vuonna, Räsänen kertoo.
– Ehkä meidän kiekolliseen peliin täytyy saada lisää huolellisuutta ja jämäkkyyttä, ettei tulisi noita kiekonmenetyksiä varsinkaan omissa. Sitä olemme painottaneet alkuviikosta.
Etelän vieraskiertueelle joukkue matkasi jo torstaina, ja majapaikka löytyy Forssasta.
– Täytyy saada ehjät 60 minuuttia. Varsinkin nyt Tutoa vastaan täytyy olla hyvin hereillä ja maalineduskamppailuissa täytyy olla molemmissa päädyissä vahva. Vähän samaa tyyliä on myös Forssassa, mutta mennään peli kerrallaan. Valmennus on tietysti skoutannut molemmat, mutta aamulla käydään Tuto läpi ja odotan, että meiltä löytyy taisteleva Hokki kaukaloon.
Hokki pääsee viikonlopun otteluihin ilman loukkaantumismurheita. Sivussa ryhmästä ovat armeijakiireiden takia Daniil Troshin ja Ville-Valtteri Mustonen.
Sporttibaari Saint Kukko näyttää Hokin vierasottelut kaudella 2021-2022. Perjantain TUTO-Hokki-ottelu näkyy myös C More Sport 2 -kanavalla. Kaikki Mestiksen ottelut ovat nähtävissä C Moren suoratoistopalveluissa.