Hokki vierailemaan Savonlinnaan

Kajaanin Hokki avaa viikkonsa perjantaisella ottelulla SaPKon vieraana. Joukkeiden kaksi aikaisempaa kohtaamista kuluvan kauden aikana ovat päättyneet Hokin voittoihin luvuin 4-3 ja 0-5. Perjantaisen ottelun jälkeen Hokki pelaa vielä lauantaina Jokipoikia vastaan kotonaan.

Kajaanin Hokki matkustaa perjantaina Savonlinnaan, jossa vastaan asettuu SaPKo. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa kuluvan kauden aikana, joista kaikki pisteet ovat lähteneet Hokin mukaan. Ensin linnapaidat nappasi syyskuussa 4-3-kotivoiton ja marraskuussa kajaanilaiset olivat vahvempia Savonlinnassa luvuin 0-5.

— Oman pelaamisen kautta lähdetään hakemaan pisteitä. Sen osalta on lähestytty jokaista peliä tähän mennessä ja sitä sapluunaa ei hirveästi tarvitse muuttaa. Sen osalta on alkuviikon ajan keretty harjoitella niin puolustuspeliä, hyökkäyspeliä kuin erikoistilannepeliä. Harjoituksellisesti ainakin on ollut riittävästi tapahtumia ja sitä kautta on saatu tehtyä minun mielestä hyvä valmistautuminen, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Savonlinnalaisten vahvuudet ovat tulleet kajaanilaisille myös hyvin selkeiksi kauden aiemmissa kohtaamisissa.

— SaPKo on erittäin taitava joukkue. Siellä on todella paljon taitoa hyökkäyksessä ja se on sellainen asia mitä on huomioitu. Omat kiekolliset ratkaisut, varsinkin omalla puolustusalueella ja keskialueella, pitää olla varmoja. Heidän hyökkääjät pystyvät tekemään todella nopeasti omalla henkilökohtaisella taidolla maalipaikkoja ja peliä niin tasaviisikoin kuin ylivoimalla, arvioi linnapaitojen käskyttäjä perjantaista vastustajaansa.

Hokin pelaajatilanne koki muutoksia alkuviikosta, kun Kärpissä lainalla olleet Antti Lehtonen ja Markus Piispanen palasivat takaisin kajaanilaismiehistöön. Kauden ensimmäisissä kymmenessä pelissä Piispanen kasasi tililleen luvut 6+7=13, joilla mies sai käyttöönsä kultakypärän. Lehtonen sen sijaan on toiminut Hokin veräjänvartijana kahdessatoista ottelussa, joissa miehen torjuntaprosentiksi on kertynyt 90.94. Täysin ihanteellinen tilanne ei joukkueella kuitenkaan pelaajapuolella ole, sillä puolustajista Taneli Siikaluoman ja Ville Vittaniemen lisäksi Sakari Turtiainen huilaa viikonlopun ottelut. Hyökkääjistä sivussa jatkaa Jarkko Harjula.

— Pakiston osalta on huono tilanne silleen, että vaikka loukkaantuneita ei ole lisää, on Sakari Turtiainen kuumeen takia sivussa. Meillä ei ole nyt kuin viisi pakkia käytettävissä, näillä näkymin (Samu) Pyykkönen, joka pelasi pakkina RoKi-peleissä muutama viikko takaperin on sitten kuudes puolustaja huomenna ja lauantaina. Muuten  on hyvä tilanne, kaikki hyökkääjät Harjulaa ja Oulussa jatkavaa (Miska) Humalojaa lukuunottamatta ovat käytettävissä. Hyökkäjätilanne on siis hyvä, mutta pakkipää on hieman kapealla kalustolla tämän viikonlopun ajan. Katsotaan miten siitä selviydytään, päättää Hokki-luotsi.

Kärpissä lainalla ollut Antti Lehtonen palaa Hokin maalin suulle perjantaina. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Kärpissä lainalla ollut Antti Lehtonen palaa Hokin maalin suulle perjantaina. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Seuraavat ottelut: SaPKo-Hokki Talvisalon jäähallissa perjantaina 11.12 kello 18.30, Hokki-Jokipojat lauantaina 12.12 kello 17.00 Kajaanin jäähallissa.