Hokki vierailulle Kokkolaan
Hokin kahden ottelun viikko alkaa keskiviikkona vierailulla Kokkolaan Hermeksen luokse.
Kajaanin Hokki jatkaa otteluitaan keskiviikkona Hermeksen vieraana. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kertaalleen runkosarjan aikana, jolloin Hokki oli vahvempi kotikentällään maalein 3–2. Tuolloin Hokin tehomiehenä toimi kaksi maalia iskenyt Risto Mattila. Lisäksi joukkueet ottivat mittaa toisistaan harjoituskaudella kahdesti, kajaanilaisten viedessä voiton molemmilla kerroilla yhden maalin marginaalilla.
— Varmasti taas tasainen ottelu tulossa, niin kuin tähän sarjan alkuun on kaikki meidän pelit olleet. Tiukka vääntö edessä ja luonnollisesti voitto mielessä ollaan liikenteessä, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
— Viime viikolla tuli kuormaa kolmen ottelun verran ja kaksi niistä pelattiin vähän pienemmällä rykmentillä, jonka takia maanantaina huilattiin harjoituksista. Pelaajille oli ihan hyvä, että saivat otettua vähän happea. Tänään vedettiin normaalisti kaksi harjoitetta ja saatiin hyvät ja energiset harjoitukset aikaan, Hokki-luotsi kertaa alkuviikkoa.
Sairastuvan puolelta kokoonpanoon Hermes-otteluun tulee viime viikon otteluissa sivussa ollut Oscar Leppänen. Maalissa linnapaidoilla aloittaa Tuukka Smura.
— Akselilta Siikaluoma-Turtiainen todennäköisesti toista peluutetaan hyökkääjänä ja sitä kautta saadaan 11 hyökkääjää. Siinä ketjussa sitten kierrätetään laitahyökkääjiä pelin kulun ja kuvan mukaan, Laukkanen päättää.
Hermes-Hokki Kokkolan jäähallissa keskiviikkona 5.10 kello 18.30.