Hokki voitokkaana maajoukkuetauolle

Kajaanin Hokki otti täydet kolme pistettä viimeisestä ottelusta ennen maajoukkuetauolle vetääntymistä, kun linnapaidat kaatoivat LeKin 5–2 (1–0, 1–1, 3–1). 

Hokin ja LeKin väliseen otteluun saapui kaksi edellisenä päivänä vieraissa hävinnyttä joukkuetta, kun Hokilla oli niskassa 6–2-tappio Mikkelistä ja LeKillä 5–4-jatkoaikatappio Rovaniemeltä. Ottelun maalinteon aloittamista jouduttiin odottamaan ensimmäisen erän puolenvälin yli, kunnes Ville Saukko laittoi oman laukauksensa jälkeen paluukiekon maalin takaa Henri Kiviahon kautta LeKi-maalin perukoille. Ensimmäisessä erässä ei Saukon maalia enempää osumia nähty, joten joukkueet vetääntyivät erätauon viettoon tilanteessa 1–0.

Toisen erän alkuun Hokki lisäsi johtoa, kun Jesse Väkelä levitti ensin viivalla Roni Viirlakselle, jonka laukaus muutti maalin edessä hyvin maskia tehneestä Antti Kurkisesta suuntaa ja päätyi vastustamattomasti verkon perukoille. Toisen erän toisesta maalista vastasi vierailijat, kun Valtteri Järviluoma pääsi pujottelemaan Hokin alueelle ja laukoi kiekon tolpan kautta ohi loistavasti Hokki-maalilla torjuneen kärppälaina Sami Väliharjun. Toinen erä oli vahvasti vierailijoiden hallussa ja Väliharju joutui venymään kiekon tielle 15 kertaa, kun Kiviaho joutui töihin vain viiden laukauksen verran.

— Joko LeKi oli hyvä tai sitten me oltiin huonoja, mutta emme ole olleet noin monella osa-alueella pelillisesti jaloissa mitä oltiin toisessa erässä. Hyvä, että selvittiin siitä kuivin jaloin. Lainamaalivahti oli siinä hetkessä mies paikallaan ja varmasti yksi iso tekijä, että meidän laariin satoi kolme sarjapistettä, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Kolmannen erän alussa LeKi pääsi tasoihin ylivoimalla, kun Jonatan Tanus pääsi sivaltamaan kiekon Hokki-rysään. Hokki ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan nousi takaisin edelle, kun Sakari Turtiainen riisti kiekon ja tarjosi Samu Pyykköselle paikkaa LeKi-pelaajien törmäilyn jälkeen. Pyykkönen kiitti tarjoilusta ja veivasi komeasti kiekon ohi Kiviahon. Ajassa 51.04 Hokki pääsi takaisin kahden maalin karkumatkalle, kun Joni Piipponen nousi alueelle ja antoi pienen jättösyötön Markus Korkiakoskelle, jonka rannelaukaus upposi takakulmaan. LeKi haki vielä kavennusta ilman maalivahtia ottelun lopussa, mutta Hokin slovakialaisvahvistus Michal Kristof pääsi kaunistelemaan loppulukemat muotoon 5–2 ajassa 57.31.

— Toisen erän ja kolmannen erän alun ajan oli sellainen fiilis, että tällä tekemisellä on ansaittu voitto. En tiedä meneekö se väsymyksen piikkiin vai minkä, mutta harmittavaan omaan virheeseen se peli ratkesi. Kaverit törmäsi keskenään kun oli kiekko ihan hyvin kontrollissa, siitä Hokki pääsi kontraamaan ja lyömään sen voittomaalin. Takaa-ajopeli oli sen jälkeen vaikeaa, arvioi peliä vierasjoukkue LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi.

— Vaikka LeKi tuli tasoihin, niin joukkue ei väsyneenäkään turhautunut. Siitä hetkestä täytyy nostaa hattua tuolle meidän aitiolle, oltiin tosi positiivisia ja kärsivällisiä. Sitten se palkinto tuli, tällä kertaa isosta heidän virheestä, mutta ehkä se onni oli tällä kertaa näin ansaittava. Kova kuukausi takana, pienillä ollaan menty ja se alkoi näkyä tänään silleen, että energiat oli kokolailla käytetty. Hyvä että pystyttiin puristamaan, nämä on arvokkaita pisteitä ja kevättä silmällä pitäen on hyviä kokemuksia että nämä tiukat pelin voidaan joukkueena kääntää itselle, arvioi Laukkanen.

Samu Pyykkönen veivasi Hokin voittomaalin LeKin verkkoon. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Samu Pyykkönen veivasi Hokin voittomaalin LeKin verkkoon. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Tilastot

Maalit:
12.35 1-0 Saukko (Kristof, Mattila)
25.50 2-0 Kurkinen (Viirlas, Väkelä) YV
31.54 2-1 Järviluoma (Luhtalampi)
42.36 2-2 Tanus (Hintz, Santala) YV
47.11 3-2 Pyykkönen (Turtiainen) VoM
51.04 4-2 Korkiakoski (Piipponen, Piispanen)
57.31 5-2 Kristof (Kestilä) TM

Torjunnat:
Sami Väliharju 12+15+2=29
Henri Kiviaho 9+5+2=17

Jäähyt:
Hokki 5x2min
LeKi 3x2min

Yleisöä: 795

Seuraava ottelu: Hermes-Hokki Kokkolan jäähallissa keskiviikkona 17.2 kello 18.30