Hokki voittoon maalikarkeloissa

Hokki aloitti harjoituskautensa kaatamalla kotihallissaan D-Kiekon maalijuhlassa lukemin 7–4 (2-1, 2-1, 3-2).

– Voitto on aina voitto. Me olimme nuorella joukkueella liikkeellä, meillä oli 13 A-ikäistä pelaajaa kentällä ja varsinkin puolustus oli pääsääntöisesti meidän omista A-nuorista. Kuitenkin voitettiin peli ja se on yksi askel eteenpäin, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

– Kaiken kaikkiaan ihan odotetun kaltainen ensimmäinen peli. Tiesimme, että meillä tulee paljon virheitä, kun on nuoria pelaajia paljon emmekä ole pystyneet harjoittelemaan kunnolla viisikkona. Tämä kävi meille hyvänä harjoitustapahtumana.

Lauantaisessa ottelussa Hokin kokoonpanossa esiintyi kolme try-outilla olevaa pelaajaa, Alexander Liulchuk, Toni Koskinen ja Vili Kauppinen. Valmennusjohto oli heidän suorituksiinsa tyytyväinen.

– Jokainen pelasi odotuksiin nähden ihan hyvin. Olemme harjoitelleet pienellä ryhmällä, eikä peliä olla pystytty vielä harjoittelemaan ollenkaan. Me katsomme pelin vielä videolta uudelleen ja mietimme heidän tilannettaan sen jälkeen, Niiranen kertoo.

Pienen ylävartalovamman takia sivussa ollutta Jarkko Heikkistä paikkaamaan nostettiin omista A-nuorista Konsta Vihonen, joka esiintyi edukseen ensimmäisessä miesten pelissään.

– Konsta oli todella hyvä, hän on hyvä luistelemaan ja pystyi tekemään peliä. On vähän pienikokoinen, mutta lähtee hyvin kiekon kanssa liikkeelle omista.

Joukkueen onnistujiksi Niiranen linjaa nelosketjussa uurastaneet nuoret.

– Nelosketjussa Toni Koskinen ja Erno Räisänen olivat hyviä ja Konsta oli alakerrassa erittäin hyvä. Kyseessä oli kuitenkin heille ensimmäiset miesten pelit ja heillä oli varmasti jännitystä kopissa ennen peliä.

– Kokeneemmista pelaajista löytyy Saarenpään Nikke, joka pystyi ratkaisemaan paikan tullessa ja rauhoittelemaan nuorempia. Korhosen Rikullekin tuli virheitä ja hän vähän tuskasteli pelinsä kanssa, mutta sai kuitenkin tehtyä kaksi maalia.

Toni Koskinen iski Hokin 2-0-maalin D-Kiekkoa vastaan.

Tilastot:

Hokki–D-Kiekko 7–4 (2–1, 2–1, 3–2)

Maalit:
2.32 1–0 T. Klemetti (H. Klemetti)
13.20 2–0 Koskinen (Räisänen, Niemelä)
17.22 2–1 V. Hakala (Autio, Nyman) YV
24.46 2–2 O. Hakala (Vesalainen) AV
25.15 3–2 Kyllönen (Kauppinen, Saarenpää) YV
35.45 4–2 Saarenpää (Kyllönen, Leppänen) AV
40.11 4–3 Kumpulainen (Töyry, Autio) YV
51.43 5–3 Gápa (H. Klemetti, Manninen) YV VoM
55.02 5–4 Vesalainen (O. Hakala, Tapper) YV
57.22 6–4 Korhonen (Gápa)
59.20 7–4 Korhonen (Huovinen, Liulchuk) TM

Jäähyt:
Hokki 8x2min
D-Kiekko 3x2min

Torjunnat:
Severi Kinnunen 4+7+11=22
Manu Lähteenmäki 6+11+5=22

Yleisöä: 347

Hokin kokoonpano ottelussa:

Vili Kauppinen – Oscar Leppänen – Niko Saarenpää
Peter Gápa – Niki Huovinen – Riku Korhonen
Heikki Klemetti – Jesse Niskanen – Tommi Klemetti
Erno Räisänen – Miko Kilpeläinen – Toni Koskinen

Konsta Vihonen – Alexander Liulchuk
Jesse Manninen – Micke Niemelä
Olli-Pekka Tuikka – Juho-Ville Kyllönen

Severi Kinnunen – Lari Kukkohovi