Hokki voittoon yli tuhatpäisen yleisön edessä

Kajaanin Hokki onnistui naaraamaan tasaisen väännön jälkeen täyden kolmen pisteen potin itselleen, kun JYP-Akatemia kaatui Matti Kaarlelan ja Ville Saukon maaleilla luvuin 2–0 (0–0, 0–0, 2–0). 

Kajaanin Hokin ja JYP-Akatemian välisestä ottelusta tuli tiukka ja tasainen vääntö, kuten Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ennakoi ennen ottelua. Ottelun avauserä pelattiin pienoisessa Hokin painostuksessa, mutta hyvistä paikoista huolimatta ei kumpikaan joukkue päässyt herkuttelemaan maaleilla. Toista erää kerettiin tahkota reilut kaksi minuuttia, kun Antti Kurkinen tuli tilanteeseen myöhässä ja joutui ulos ottelusta taklattuaan Matej Moravcikia. Slovakkipelaaja jäi tilanteessa makaamaan jään pintaan tuskaisena, mutta palasi erän loppupäässä takaisin askiin. Kurkisen ison rangaistuksen aikana Hokki onnistui puolustamaan vaaralliset paikat pois vierailijoilta.

— Molemmat puolusti pirun hyvin, tilan ja ajan voittamispelihän tämä oli. Minun mielestä oltiin ensimmäinen erä pikkaisen paremmin pelin päällä. Sen pitkän jäähyn tappo oli erittäin hyvä, siitä saatiin siemenet tämän ottelun voittoon. Ehkä me ansaitsimme sillä tämän ottelun voiton, kommentoi Hokki-luotsi.

Kolmannessa erässä JYP-Akatemia pääsi pelin päälle ja sai painettua useita laukauksia hyvästä vetosektorista, mutta Hokin maalia varjellut Sami Väliharju sai torjuttua kaikki lähentely-yritykset. Viimeiselle kymmenelle minuutille varsinaista peliaikaa lähdettiin maalittomasta tilanteesta, mutta lopulta pankin räjäytti Matti Kaarlela, joka tuli vastahyökkäykseen toisesta aallosta ja iski Heikki Klemetin tarjoilusta kiekon ohi Markus Ruusun. Maali oli Hokki-kasvatille kauden toinen osuma. Viimeisellä minuutilla Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi haki tasoitusta ottaen maalivahdin pois, mutta maalin teosta vastasi linnapaidat, kun Ville Saukko heitti loppulukemiksi 2–0 omalta puolustusalueelta viisi sekuntia ennen ottelun loppumista.

— Kolmas erä oli Akatemian, mutta me onnistuttiin tekemään tarvittavat maalit. Erittäin hyvästä vastahyökkäyksestä ja ehdottomasti oikealle pelaajalle tuli palkinto. Matti on ollut pitkään sivussa ja tehnyt kärsivällisesti töitä ja nyt tuli hieno palkinto maalin muodossa, kehui Laukkanen voittomaalin tehnyttä Kaarlelaa.

Otteluun oli ilmainen sisäänpääsy, jonka mahdollistivat Hokin yhteistyökumppanit. Paikalle saapuikin mukavasti yleisöä, kun 1185 katsojaa täyttivät hallin parvia.

— Pelaajilta kiitokset yleisölle, kun nähtiin että hallissa on normaalia enemmän väkeä, niin ainakin meidän puolelta tykättiin kun se tunnelma nousee. Toivottavasti katsojat löytävät paikan päälle myös tästä eteenpäin vähän paremmin. Ymmärrän sen pelaajien fiiliksen, on se aina mukavampi kun on enemmän ihmisiä katsomassa, kertoi linnapaitojen käskyttäjä pelaajien tuntemuksista.

Matti Kaarlelan kauden toinen osuma siivitti Hokin voittoon. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Matti Kaarlelan kauden toinen osuma siivitti Hokin voittoon. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Tilastot:

Maalit:
51.28 1-0 Kaarlela (Klemetti, Kestilä) VoM
59.55 2-0 Saukko TM

Torjunnat:
Sami Väliharju 8+8+15=31
Markus Ruusu 13+11+5=29

Jäähyt:
Hokki 2x2min 1x5min 1x20min
JYP-Akatemia 4x2min

Yleisöä: 1185

Seuraava ottelu: Kiekko-Vantaa-Hokki Tikkurilan jäähallissa perjantaina 26.2