Humaloja Kärppiin, Kalapudas Hokkiin
Mestiksen pistepörssin kärkisijaa pitävä Miska Humaloja siirtyy Oulun Kärppiin viikon mittaisella lainapestillä. Lisäksi Antti Lehtosen ja Aleksi Mäkelän lainapestit jatkuvat viikolla. Samalla Antti Kalapudas siirtyy Kajaanin Hokkiin viikon mittaisella lainalla.
Tälle kaudelle 20 otteluun tehot 10+13 iskenyt Miska Humaloja siirtyy viikon mittaiselle lainalle Oulun Kärppiin. Myös sunnuntaina JYP:iä vastaan liigadebyyttinsä tehnyt Antti Lehtonen, sekä jo viime viikon oululaisten matkassa ollut Aleksi Mäkelä jatkavat Kärppä-paidassa vielä tulevan viikon ajan. Samalla Kärpistä Hokkiin saapuu kajaanilaisyleisölle jo viime kaudelta tuttu Antti Kalapudas. Edellisen lainapestinsä aikana Kalapudas mätti 40 pelin aikana tehot 12+19=31.
— Miskalle mielestäni hieno mahdollisuus päästä näyttämään osaamistaan Liigassa. Mies lähtee samoilla saatesanoilla Ouluun kuin (Markus) Piispanen ja (Aleksi) Mäkelä kenttäpelaajista ennen häntä, hyvät otteet Mestiksessä syksyn aikana ovat poikineet tämän näyttömahdollisuuden. Hieno homma Miselle että saa näyttöpaikan, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.
Myös oululaisten puolella oltiin tyytyväisiä Mestiksen pistepörssin kärkinimen saamisesta joukkueensa riveihin.
– Hienoa, että yhteistyö meidän ja Hokin välillä toimii, mistä osoituksena jälleen uuden pelaajan debytointi Liigassa, kommentoi Oulun Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.
Hokkiin paluunsa tekee Antti Kalapudas. Kalapudas on alkukauden aikana pelannut Kärppien paidassa 12 ottelua, joissa on kasaantunut tehot 2+1=3.
— Kalapudas on tuttu pelaaja viime vuodelta, oli käytännössä koko vuoden meidän mukana. Niille pelaajille, jotka olivat viime vuonnakin joukkueessa mies on jo tuttu. Lisäksi (Aku) Kestilälle, (Sami) Anttilalle ja (Taneli) Siikaluomalle, jotka ovat Oulusta tulleet, mies on tuttu sitten tuolta Kärppien A-nuorista. Hyvä pelaaja joukkueelle, kun on tuttu valmennukselle ja valtaosalle pelaajista. Todennäköisesti Kalapudas ottaa Humalojalta vapautuneen sentterin paikan, jatkaa Hokki-luotsi.
Joukkueen sairaslistalla on pidemmän aikaa loukkaantuneena olleen Jarkko Harjulan lisäksi lauantaisessa RoKi-ottelussa loukkaantunut Taneli Siikaluoma. Myös Eetu Patrosen pelaaminen keskiviikkoisessa JYP-Akatemia-ottelussa on epävarmaa. Positiivisena uutisena on se, että RoKi-ottelun kesken jättänyt Sami Anttila on todennäköisesti pelikunnossa keskiviikon ottelussa.
Seuraava ottelu: Hokki-JYP-Akatemia Kajaanin jäähallissa 25.11 kello 18.30