IPK:n erikoistilanteet kaatoivat Hokin

Kajaanin Hokki joutui taipumaan tappioon IPK:n vieraana lauantai-iltana lukemin 5–2 (1-2, 1-0, 3-0).

Kane’s Weekendin toiseen otteluun lähdettiin mielenkiintoisista lähtökohdista, kun Kajaanin Hokki haki IPK:sta perjantai-iltana 3–2-kotivoiton. Lauantaisen ottelun maalinteon pääsi aloittamaan linnapaidat, kun Sakari Turtiainen räväytti terävän rannelaukauksen Antti Leskisen selän taakse ajassa 9.37. Myös ottelun toinen maali oli kajaanilaisjoukkueen käsialaa. Heikki Klemetti toimitti kiekon maalille, josta Samu Pyykkönen pääsi iskemään kauden viidennen maalinsa. Ennen ensimmäisen erän päätöstä IPK pääsi avaamaan oman maalitilinsä, kun Aatu Hämäläisen laukaus pomppasi Niko Putkosen mailan kautta Hokin maaliin.

Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali kotijoukkueen Janne Katosalmen tuodessa alivoimalla pelin tasoihin. Kolmannessa erässä syntyi kolme maalia kotijoukkueen toimesta, kun Samuli Piipponen, Saku Kinnunen ja Juha Virtanen osuivat vuorollaan. Päätöserän maalien myötä lopputulos Iisalmessa oli 5–2.

— Erikoistilannepelaamiseen ratkesi tulos tänään. IPK oli erittäin hyvä ja tehokas omissa ylivoimissaan, jonka lisäksi annettiin yksi alivoimamaali ja viimeinen tuli tyhjiin. Ei tarvitse hirveästi analysoida tätä mihin tuloksen muodossa peli ratkesi tänään. Kotijoukkue oli tänään selkeästi parempi erikoistilanteissa kuin vierasjoukkue, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Hokin seuraava ottelu on keskiviikkona, kun linnapaidat matkaavat Kokkolaan Hermeksen vieraaksi. Sitä ennen valmennuksella pitää miettiä muun muassa ylivoimakoostumuksia.

— Jos jotain positiivista haluaa löytää tästä illasta niin nuo tehdyt maalit olivat rakenteellisesti hyvin tehtyjä ja niissä oli niitä asioita, mitä hyökkäyspelin osalta ollaan tällä viikolla harjoiteltu. Tässä hetkessä on mielessä myös se, miten noita ylivoimaviisikoita muokataan vai aletaanko puhtaasti peluuttamaan esimerkiksi kolmella viisikolla. Se peli on nyt mennyt useamman pelin ajan ilman osumia ja siinä on nyt huomiselle miettimisen aihetta tulevaa viikkoa, Hokki-luotsi puntaroi.

Sakari Turtianen vastasi Hokin avausmaalista IPK-ottelussa.

Sakari Turtianen vastasi Hokin avausmaalista IPK-ottelussa.

Maalit:
9.37 0-1 Turtiainen (Korkiakoski, Näppi)
13.27 0-2 Pyykkönen (Klemetti, Seppelin)
17.21 1-2 Putkonen (Aa. Hämäläinen, Al. Hämäläinen) YV
37.26 2-2 Katosalmi AV
43.21 3-2 Piipponen (Al. Hämäläinen, Aa. Hämäläinen) YV VoM
52.13 4-2 Kinnunen (Piipponen, Putkonen) YV
59.11 5-2 Virtanen TM

Torjunnat:
Frans Tuohimaa 5+10+5=20
Antti Leskinen 9+1+7=17

Jäähyt:
Hokki 6x2min 1x10min
IPK 4x2min

Yleisöä: 795

Seuraava ottelu: Hermes-Hokki ke 23.11
Seuraava kotiottelu: Hokki-JYP-Akatemia la 26.11