Jääkiekon MM-kisoissa nähdään kolme entistä Hokki-pelaajaa ja kajaanilaisväriä tuomaristossa
Perjantaina alkavissa MM-kisoissa nähdään kolme Kajaanin Hokissa urallaan pelannutta kiekkoilijaa, kun kisoihin valittiin puolustajat Atte Ohtamaa, Mikael Seppälä ja hyökkääjä Saku Mäenalanen.
Ohtamaa pelasi kaudella 2007–2008 Hokissa 15 ottelua tehopistein 4+5.
Mäenalanen oli voittamassa Hokissa pronssia kaudella 2014–2015. Hän pelasi runkosarjassa 17 ottelua tehoin 5+8 ja pudotuspeleissä 10 ottelua tehoin 2+4.
Seppälä puolestaan pelasi Hokissa kolmena eri kautena vuosina 2014–2017. Kahtena viimeisenä kautena hän toimi Hokin kapteenina.
Kisoihin valitun hyökkääjä Jere Karjalaisen isä Harri ”Kessu” Karjalainen pelasi Hokissa kausilla 1974–1976 Epin pelikaverina C-junnuissa. Olli Määtän sukujuuret ovat puolestaan Sotkamossa.
Lisäksi kisoihin kajaanilaisväriä tuo päätuomarina viheltävä Lassi Heikkinen.
Jääkiekon MM-kisat pelataan Latviassa 21.5.–6.6.
Leijonat MM-kisoissa:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
31 Juvonen Janne, Leksands IF, SHL *
45 Olkinuora Jussi, Metallurg Magnitogorsk, KHL
Puolustajat:
2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
3 Määttä Olli, Los Angeles Kings, NHL
6 Sund Tony, HC Davos, NLA *
7 Kaski Oliwer, Avangard Omsk, KHL
39 Nousiainen Kim, KalPa Kuopio *
40 Lindbohm Petteri, EHC Biel, NLA
50 Koivisto Miika, Växjö Lakers HC, SHL
52 Seppälä Mikael, KalPa Kuopio *
55 Ohtamaa Atte, Lokomotiv Jaroslavl, KHL
61 Rindell Axel, Jukurit Mikkeli *
Hyökkääjät:
12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki, KHL
13 Ruohomaa Mikael, Sibir Novosibirsk, KHL *
15 Lundell Anton, HIFK Helsinki *
20 Ojamäki Niko, Linköping HC, SHL
21 Innala Jere, HPK Hämeenlinna *
22 Ruotsalainen Arttu, Buffalo Sabres, NHL *
24 Björninen Hannes, Pelicans Lahti *
25 Karjalainen Jere, HK Sochi, KHL *
27 Kontiola Petri, HPK Hämeenlinna
38 Turunen Teemu, HC Davos, NLA *
47 Tiivola Peter, Ässät Pori *
48 Puustinen Valtteri, HPK Hämeenlinna *
76 Sallinen Jere, HIFK Helsinki
80 Mäenalanen Saku, Jokerit Helsinki, KHL
81 Pakarinen Iiro, Jokerit Helsinki, KHL
* = miesten arvokisojen ensikertalainen