Jaakko Heiskanen vahvistamaan Hokin keskikaistaa – Lari Kukkohoville 2-vuotinen sopimus
Kajaanin Hokki on tehnyt sopimukset keskushyökkääjä Jaakko Heiskasen ja maalivahti Lari Kukkohovin kanssa. Heiskasen sopimus on yksivuotinen ja Kukkohovin kaksivuotinen.
26-vuotias Jaakko Heiskanen pelasi kaksi viime kautta IPK:n riveissä. Viime kaudella hän iski Mestiksessä 31 ottelussa tehot 5+8=13. KalPa-kasvatti on pelannut urallaan Suomi-sarjaa yhteensä 90 ottelun verran tehoin 50+57=107.
Toissa kaudella Suomi-sarjassa Heiskanen mätti Jukka Niirasen valmennuksessa 32 otteluun tehot 25+21=46 ja oli mukana nostamassa IPK:ta Mestikseen.
– Kun Hokin tilanne selvisi kesällä ja tulin valmennukseen, niin Jaakko oli ensimmäisiä pelaajia, johon olin yhteydessä. Hän oli silloin sopinut ulkomaille lähdön, mutta sieltä ei hänelle löytynyt sopivaa roolia, Niiranen taustoittaa.
– Tunnen Jaakon ja tiedän hänen kykynsä. Hän tuo meille luisteluvoimaa, maalintekovoimaa ja pelintekokykyä keskushyökkääjän paikalle. Olen tosi tyytyväinen, että saimme Jaakon tänne, Niiranen iloitsee.

Jaakko Heiskanen sijoittui kaksi kautta sitten Suomi-sarjan pistepörssin seitsemänneksi.
”Haluan olla isossa roolissa”
Ennen Kajaanin tuloa Heiskanen kävi try-outilla Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Kalmar HC:n riveissä.
– Tulen Kajaaniin hyvillä mielin ja on hienoa, että pääsimme näin nopealla aikataululla yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Edessä on mielenkiintoinen kausi ja minullekin edessä on uusi haaste, Heiskanen ennakoi.
Heiskasen mukaan Hokin korkealle asetetut tavoitteet olivat pelaajan mieleen.
– Joukkueesta välittyi tavoitteellisuus ja Kajaanissa puitteet ovat kunnossa. Tavoitteena on mennä keväällä mahdollisimman pitkälle joukkueena ja tottakai haluan olla isossa roolissa tekemässä töitä sen eteen, Heiskanen kertoo.
Heiskanen liittyi Hokin harjoitusvahvuuteen torstaina. Hän pelaa lauantain kotiottelussa Nokian Pyryä alustavasti samassa ketjussa Niko Saarenpään ja Alex Olkinuoran kanssa.
Kukkohovi tuomaan leveyttä maalivahtiosastolle

Lari Kukkohovi jatkaa Hokissa kevääseen 2019 saakka.
Hokin A-nuorissa useamman kauden ajan torjunut Lari Kukkohovi jatkaa kajaanilaisjoukkueessa seuraavat kaksi vuotta. Tällä kaudella Kukkohovi on pelannut Hokin A-junioreissa seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 90,98.
– Larin kanssa on ollut muutaman vuoden ajan selkeä suunnitelma hänen pelaajapolulleen. Tämä sopimus on selkeää jatkumoa siihen suunnitelmaan, Hokin maalivahtivalmentaja Pasi Häkkinen kertoo.
Kukkohovin lisäksi Hokki etsii markkinoilta vielä yhtä maalivahtia.
Uusien sopimusten myötä Hokilla on kasassa 24 pelaajasopimusta.
SOPIMUSTILANNE 28.9.2017:
Maalivahdit (2):
1 Lari Kukkohovi 2019
35 Severi Kinnunen 2018
Puolustajat (7):
4 Jesse Manninen 2019
5 Olli-Pekka Tuikka 2018
7 Juho-Ville Kyllönen 2019
10 Alejandro Ramirez 2018
28 Micke Niemelä 2018
70 Alexander Liulchuk 2018
95 Jarkko Heikkinen 2018
Hyökkääjät (15):
8 Niki Huovinen 2018
11 Jesse Niskanen 2019
12 Oscar Leppänen 2018
13 Jaakko Heiskanen 2018
14 Roberts Locans 2018
15 Heikki Klemetti 2018
16 Niko Saarenpää 2018
17 Alex Olkinuora 2018
19 Peter Gápa 2018
21 Vili Kauppinen 2018
22 Toni Koskinen 2018
23 Riku Korhonen 2018
26 Martins Vitolins 2018
27 Tommi Klemetti 2019
31 Erno Räisänen 2019