Jari Laukkasesta Hokin uusi päävalmentaja

Päättyneellä kaudella KalPan päävalmentajana toiminut Jari Laukkanen siirtyy Kajaanin Hokin päävalmentajaksi. Laukkanen aloittaa työskentelyn välittömästi.

46-vuotiaan Jari Laukkasen sopimus on 1+1 vuotinen. Laukkanen saapuu Kajaaniin valmennettuaan kolme kautta KalPan liigajoukkuetta, joista viimeiset puolitoista kautta hän toimi joukkueen päävalmentajana. Helsinkiläislähtöinen Laukkanen siirrettiin kuitenkin helmikuun lopussa sivuun päävalmentajan vastuusta, kun KalPa oli menettänyt mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Laukkasen sopimukseen. Heti ensimmäisestä puhelusta huomasimme, että ajattelutapamme on hyvin samankaltainen. Laukkasella on mittava ura pelaajana ja lisäksi hänellä on valmentajakokemusta Liigasta, joten emme olisi voineet saada tähän paikkaan parempaa valmentajaa, Hokin pelaajakoordinaattori Joonas Karjalainen myhäilee.

Jari Laukkanen siirtyy Hokin päävalmentajaksi 1+1 vuotisella sopimuksella.

Jari Laukkanen siirtyy Hokin päävalmentajaksi 1+1 vuotisella sopimuksella.

Aiemmalla päävalmentajaurallaan Laukkanen toimi kuusi kautta Oulun Kärppien A-junioreiden valmentajana, missä hän pääsi juhlimaan mestaruutta kauden 2009-2010 päätteeksi. Kautta myöhemmin Laukkanen oli mukana myös Kärppien liigajoukkueen valmennusryhmässä.

Laukkasella on takanaan myös mittava pelaajaura. 12 liigakauden aikana Laukkaselle kertyi yhteensä 595 liigaottelua HIFK:n, KalPan ja Kärppien riveissä. Pelaamissaan otteluissa Laukkanen keräsi tehot 141+201=342.

– Erittäin hyvillä mielin tulen Kajaaniin. Valmentamisessa pitää olla se intohimo valmentamiseen sekä itse peliin ja mielestäni Hokki tarjoaa molemmat. Hokki on Mestis-tasolla hyvin arvostettu organisaatio ja odotan tulevaa kautta jo innolla, Laukkanen kommentoi Hokki-pestiä tuoreeltaan.

Lisää Laukkasen ajatuksia voi lukea myöhemmin Hokin nettisivuilta.

Juha Juntunen siirtyy Scandicin palvelukseen

Hokin kehityspäällikkönä vuoden toiminut Juha Juntunen siirtyy Hokin yhteistyökumppani Scandicin palvelukseen. Juntunen aloittaa työskentelyn 2. toukokuuta.

– Minulle tuli mahdollisuus siirtyä Scandicin palvelukseen ja päätin käyttää tämän mahdollisuuden hyväksi. Suuri kiitos kuuluu Hokin organisaatiolle erittäin opettavaisesta ja tapahtumarikkaasta vuodesta. Iso kiitos myös Hokin yhteistyökumppaneille, joiden kanssa minulle oli ilo ja kunnia asioida koko vuoden ajan, Juntunen kiittelee.

Juntunen ei kuitenkaan aio siirtyä kokonaan pois Hokin toiminnasta.

– Aion pysyä mukana Hokin asioissa harrastepohjalta, Juntunen valottaa tilannetta.