Jokipojat vierailee Kajaanissa perjantaina
Keskiviikkona Hermekselle hävinnyt Kajaanin Hokki kohtaa perjantaina kotihallissaan Mestiksen neljännella sijalla olevan Jokipojat. Ottelu on joensuulaisten ja kajaanilaisten kauden neljäs keskinäinen vääntö.
Keskiviikkona kotikaukalossaan niukkaan tappioon taipunut Kajaanin Hokki kohtaa perjantaina Jokipojat kotonaan. Joukkueet ovat pelanneet toisiaan vastaan kolmesti kuluvan kauden aikana ja jokainen ottelu on päättynyt pienellä erolla. Kaksi kertaa paremmuudesta on päästy selville vasta varsinaisen peliajan jälkeen ja myös kolmas ottelu päättyi vain maalin eroon. Hokki-leirissä tavoitteena on tasonnosto keskiviikon ottelusta.
— Joukkueella selvä tasonnoston paikka. Luistelupelissä jokaisen pitää päästä selvästi paremmin pelin päälle ja sen jälkeen mailakamppailut etenkin laitojen lähellä on parannettavien asioiden listalla, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen linjaa.
Jokipojat on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, eikä joensuulaiset ole jääneet kuin kertaalleen pisteittä alkuvuoden seitsemässä ottelussa. Tuon tappion jälkeen ärjypaidat ovat olleet kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa, jossa pisteitä on kertynyt yhteensä 14 kappaletta.
Keskiviikon ottelun missanneista pelaajista yksikään ei palaa kokoonpanoon vielä Jokipojat-otteluun. Sivussa jatkavat yhä Joni Piipponen, Oscar Leppänen ja Tuomas Vartiainen. Niklas Sundfors ja Tino Metsävainio ovat sivussa armeijakiireiden takia. Maalissa jatkaa Sami Väliharju.

Pasi Kouvalainen onnistui maalinteossa edellisessä Jokipojat-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Hokki-Jokipojat pe 27.1 kello 18.30